:: Mehiläishoitajan matkassa : tiedotuksia 21 |
Näytä » 10 20 30 40 50 |
|
11.02.2023 - Talven taikaa ja tulevaa aikaa
Talven taikaa ja tulevaa aikaa
Syyskesä ja syksy on ainakin meillä ollut sitä kiireisintä
aikaa sadonkorjuineen ja hunajan pakkaamisineen. Tähän tulokseen päätyi myös
Työtehoseuran tekemä tutkimus mehiläisalalla käytetyistä työtunneista jo useita
vuosia sitten. Sadonkorjuun intensiivisyys sitoo tarhaajan ajan ja ajatukset.
Lisäksi työn fyysiset rasitukset pitävät huolen siitä, ettei jää aikaa eikä
voimia unelmille. Tosin tästä urakasta selviytyminen on aina palkitsevaa, mutta
myös jonkinlainen reppauspalkinto on paikallaan. Itse teimme useana syksynä
loma- ja opintomatkoja Eurooppaan Suomen Mehiläishoitajain Liiton järjestämillä
retkillä. Nämä retket olivat ajoitettu niin, että jos reippaasti hoiteli
sadonkorjuun ja linkouksen, saattoi matkaan lähtiessä jättää taakseen lingotut
hunajat ja ruokitut mehiläispesät.
Vasta talven taittuessa alkaa ajatus tulevasta
mehiläiskesästä sarastella. Mehiläiset ilmestyvät uniin, auringon pilkahdukset
lähettävät heikon signaalin mehiläistarhoilta, että täällä sitä vielä
hyristään, mutta miten mennään ensi kesä?
Ajatuksia täynnä pieni pää
Ajatus uudenlaisesta tuotantotavasta lähti kytemään
mehiläisvahan arvon nousun ja saatavuusongelmien johdosta. Miten mehiläisten
vahantuotantoa olisi mahdollista lisätä? Vai olisiko? Miten paljon se
vähentäisi hunajantuotantoa? Entä kaksi rinnakkaista hoitotekniikkaa samassa
tarhauksessa, jossa toisella tuotettaisiin hunajaa ja toisella vahaa?
Oli pakko kilauttaa kaverille. Kysyin oppi-isältäni
Ruottisen Laurilta, olisiko hänellä tiedossa jotakin valmista, jo käytössä
olevaa ratkaisumallia maailmalta. Ja sieltähän se vastaus löytyi ja ihan
länsinaapurista Ruotsista. Kiitos Laurille ties kuinka monennen kerran
asiantuntija-avustasi. Ei tarvitse enää haikailla, vaan voi lähteä tekemään
suunnitelmia ensi kesää varten. Ja mikä parasta, kun saa langan päästä kiinni,
voi keriä samalle kerälle useammankin unelman toteutuksen saman aikaisesti.
Pitkienkin pohdintojen ja kokeilujen tulokset loksahtavat paikaleen ja tuleva
mehiläishoitokonseptimme alkaa olla toteutusta vaille valmis.
Mikä muuttuu ja mikä jää
Tulevaisuus näyttää lopputuloksen, mutta osa
mehiläistarhoistamme siirtyy hunajan tuotannosta vahan tuotantoon. Näiden
pesien hunajaosastojen kehiin ei laiteta enää koko kehän kattavia
vahapohjukkeita, vaan kapeat vahasuikaleet ylälistoihin, kuten kennohunajaakin
tuotettaessa. Mehiläiset rakentavat siis kehät lähes kokonaan itse, käyttäen
raaka-aineena vahan valmistukseen keräämäänsä mettä.
Rakentamiseen kuluva mesi on täten kaikki pois hunajan
valmistuksesta. Katsotaan, kuinka pitkälle kesää rakennusintoa riittää.
Rakentaminenhan on täysin riippuvainen pesään tulevan meden ja tietysti myös
mehiläisten määrästä. Keväällä sekä mehiläisten että meden määrästä voi olla pulaa.
Pääsadon aikaan menetelmä toimii varsin hyvin, jos mehiläiset eivät parveile.
Loppukesällä kyllä mehiläisiä riittää, mutta kukkivat kasvit alkavat huveta.
Siksi tarhapaikkojen valinnalla pyritään minimoimaan nämä riskit. Parveilun
estämiseksi teemme samat rituaalit kuin kaupunkipesillä ja otamme emon
jaokkeelle ennen parveiluaikaa. Mehiläiset ehtivät kasvattamaan hyvin uudet
emot, jotka saavat vapaasti pariutua häälennoillaan.
Apiterapiahuoneet
Pesistä jaokkeisiin ottamamme emot päätyvät jaokelaatikoissa
apiterapiahuoneidemme hoitajiksi. Yhteen mehiläishuoneeseen mahtuu kuusi
kaksikerroksista jaokelaatikkoa. Synttärilahjaksi saamallani mehiläishuoneella
ei enää pärjätä, vaan niitä pitää tehdä lisää ja näin voidaan tarjota myös
vierailijoille mehiläiselämyksinä kuunnella mehiläismusiikkia ja hengittää
pesän tuoksuja. Mehiläisilman käytöstä voitte lukea enemmän viime vuoden
apiterapiablogistani ”Olet ilma, jota hengitän”.
Mehiläisvahaa ja valutettua hunajaa
Näiden pesien hunajia ei lingota vaan valutetaan
puristamalla kennoista suoraan myyntipakkauksiin. Näin saadaan myös
valikoimiimme uusi tuote kennohunajan ja lingotun hunajan välimailta. Vähemmän
prosessoitua hunajaa. Mikä lieneekään sille hyväksyttävä nimike?
Kaikki näistä hunajaosastoista tuleva mehiläisvaha
puhdistetaan ja otetaan talteen. Käyttökohteita sille kyllä löytyy, sillä
mehiläisvahasta on moneksi kuten mehiläistarhaajan talviunelmistakin.
|
|
10.02.2023 - Uudet tuulet
Tulevaisuusvalmennuksen satoa
Olen mukana Pro Agrian järjestämässä tulevaisuusvalmennuksessa ja ensimmäisenä kotitehtävänä oli kirjata yrityksemme arvot ja tehdä yritykselle unelmakartta.
Nyt ei syntynyt mitään hienoa grafiikkaa eikä kuvaesitystä, vaan suoraan sydämestä, muutamalla lauseella se, mikä meidät saa nyt ja myös vastaisuudessa hoitamaan mehiläisiä.
Yrityksemme arvot:
Tunnistamme ja tunnustamme mehiläisten arvon maapallon monipuolisen ravinnon takaajina koko ravintoketjussa sekä kunnioitus mehiläisten yksinoikeudella tuottamaa hunajaa kohtaan.
Unelmakartta:
Free bee tarhaustekniikka käyttöön - mehiläisvahan omavaraisuus, kennohunajan tuotanto, valutetun hunajan tuotanto
Apiterapiahuoneiden lisääminen - apiterapiavieraat, apiterapiakutsut
Stipendipesätoiminnan laajentaminen valtakunnalliseksi - mehiläisyhteiskuntien ja -hoitajien lisääntyminen
|
|
12.04.2022 - Kevään 2022 pohdintaa
Kevään 2022 kynnyksellä
Aurinkoiset päivät ovat toistaiseksi ohi. Mehiläiset
pääsivät onneksi pyrähtämään puhdistuslennoillaan muutamana lämpimämpänä
aurinkopäivänä kinosten keskeltä. Lepän siitepölypalleroitakin ehdittiin
pesälle kantaa ja emo aloitti varovaisen munintansa. Nyt odotellaan pesällä
uutta starttia ja auringon säteitä, jotta uusi mehiläisvuosi voisi todella
alkaa.
Karhuaidoilla
Mehiläishoitaja varautuu karhujen talviunien päättymiseen
kaivamalla sähköaitanauhat lumesta esiin ja virittelemällä aurinkopaneeleita
virranlähteiksi. Heräävät karhut ovat nälkäisiä ja vainuavat nämä elämää
kuhisevat proteiini- ja hiilihydraattipakkaukset kymmenen kilometrin päästä.
Suojaamattomat pesät avataan ja kennot levitetään hangille
odottamaan häirinnästä suivaantuneiden mehiläisten kohmettumista, mitkä sen
jälkeen ovatkin ihan turvallisesti naposteltavaa pulleine mehiläistoukkineen ja
hunajanrippeineen. Mikäpä on karhun
jatkaa toivioretkiään seuraaville tarhoille masu täynnä makeaa.
Mehiläistarhojen aitaamainen on välttämätöntä jo ihan täällä
etelässäkin. Edes asutuksenläheisyys ei karhua estä vierailemasta pesillä.
Lähimmät karhutuhot on meillä koettu vajaan sadan metrin päässä
asuinrakennuksesta. Siis yllättävän lähelle karhu uskaltautui aamuyön tunteina
herkuttelemaan. Nyt aitaamisen jälkeen tuhoilta on vältytty, mutta karhun
käynneistä aidan ympärillä löytyy kyllä merkkejä sekä syvien kuoppien
kaivamisena että aitanauhojen kynsimisinä.
En osaa pelätä karhujen ilmestymistä metsiimme, en tarhoilla
ollessani enkä marjametsällä sen jättämistä jäljistä huolimatta. Tietysti
vaarana on, että karhu alkaa omimaan mehiläistarhojamme ja päättää ajaa meidät
sieltä pois tai antaa viimeisen opetuksen. Toistaiseksi olen tuntenut
enemmänkin ylpeyttä siitä, että meillä on nyt ihan oikea karhumetsä.
Kevätsiivousta ja ruokavarojen tarkistusta
Ihan kohta päästään nostelemaan pesiä ja puhdistamaan pohjia
talvella kuolleista mehiläisistä ja muusta pohjaroskasta. Samalla selviää
mehiläisten määrä ja ruokavarastojen riittävyys. Syksyllä lenneltiin pitkään ja
emokin jatkoi munintaansa myöhäiseen syksyyn, joten talvivarastoja kulutettiin
enemmän kuin talvipallossa hyrisemällä pakkaskelillä tehtäisiin. Nyt vähän jo
mietityttää ruuan riittäminen pajun kukintaan asti, joten lisäruokaa kannattaa
pakata mukaan pohjien puhdistuskierrokselle. Samalla reissulla ja samoilla
nostelemisilla sen sokeritaikinakakun sujauttaa pesään helposti.
Yritämme auttaa mehiläisiä lämpötalouden ylläpidossa aina
keväisin laittamalla talven jäljiltä avoimina olevien pohjaverkkojen päälle
sanomalehteä lämmikkeeksi. Silloin isompi osa mehiläisistä voi irrottautua
lämmitystehtävistä siitepölyn, veden ja meden hakuun, mikä on pesän
kevätkehitykselle yhtä tärkeää kuin pienten toukkien lämpimänä pitäminenkin.
Nämä ovat niitä tärkeimpiä kevään hoitotoimia, joilla voimme vähän mehiläisten
oloa helpottaa siinä kriittisessä vaiheessa, kun talvimehiläiset alkavat
vähenemään ja uusia ei vielä synny samaan tahtiin.
Pölyttäjäpulasta varmuusvarastoihin
Jos tähän kevääseen asti olen tuntenut mehiläishoitajana
tekeväni tärkeää työtä lisäämällä hupenevien pölyttäjähyönteisten määrää, niin
nyt tarhaus on saamassa aivan uuden ja mielestäni todella tärkeän roolin
kotimaisessa elintarviketuotannossa ja varmuusvarastojen lisäämisessä. Paitsi
se, että hyvin suoritettu pölytys takaa mm. parempia öljykasvi-, tattari- ja
härkäpapusatoja, marja- ja hedelmäsadoista puhumattakaan, myös hunajan merkitys
energialähteenä on nousemassa taas arvoonsa. Ja mikä parempi varmuusvarasto
elintarvikepulaan voikaan olla, kuin lukuisat tuottavat mehiläispesät ympäri
maata. Siksi jokaisen kynnelle kykenevän mehiläishoitajan velvollisuus on jakaa
uskoa, innostusta ja ennen kaikkea osaamistaan aloitteleville tarhaajille. Nyt
pitäisi unohtaa kaikki kyräily ja kateus, joka myös valitettavasti ja varsinkin
hyvän satokesän jälkeen mehiläishoitajilla nostaa päätään, kun pelätään uusien
tarhaajien lisäävän alueellista kilpailua ja laskevan hunajan hintaa.
Suomi ei ole omavarainen hunajantuottaja, mutta se voisi
hyvinkin olla, jos tahtoa riittää. Mehiläistiheys on niin harvaa
Keski-Eurooppaan verrattuna, että määrän voisi hyvin tuplata ilman sen
suurempaa ylhäältä tulevaa ohjausta tarhapaikkavalintoihin. Mutta tälle alalle
tarvittaisiin nyt niitä lähetyssaarnaajia ja opetuslapsia sekä mentoreita,
jotka kulkisivat rinnalla alkumatkalla tarhaajuuteen.
Sokeristahan se pula ensimmäisenä tulee
Tässä vaiheessa mehiläishoitajat nostavat jo varoittavan
etusormensa ja sanovat ”soo, soo”, hunajantuotanto perustuu
vaihdannaistalouteen, hunaja vaihdetaan syksyllä ruokintasokeriin, ja kun siitä
sokerista sitten tulee pula, kuten Venäjällä on jo nähtävissä, niin millä me
sitten teemme vaihtokauppaa mehiläistemme kanssa? Onneksi voin ihan omasta
kokemuksestani sanoa, että ilman sokeriakin mehiläiset voi talveuttaa. Olemme
vieneet talven yli onnistuneesti 70 pesää mehiläisten itse keräämällä
talvivarastolla ja sitä on jäänyt ihan riittämiin myös meidän varastoihin.
Mehiläiset keräävät
normaalikesänä hunajaa reilusti yli oman tarpeen, joten siitä riittää herkkua
vielä meidänkin laareihimme. Jos hoitajien määrää ja pesiä lisätään, tämä
pesäkohtainen hunajan saanto kompensoituu ihan itsestään. Hunajalla
talveuttaminen vaatii huolellisuutta ja huolehtimista siitä, että talviruuaksi
jätetty hunaja ei pesässä kiteydy (rypsi/rapsi) ja sen tuhkapitoisuus
(kivennäis- ja hivenaineet) ei ole korkea, kuten kanerva- ja
mesikastehunajalla. Tästäkin siis selvitään jakamalla tietoa oikeanlaisesta
talveuttamishunajasta tarhaajille.
Lähde mukaan talkoisiin
Ihan käytännön toteutukseen minulla olisi ehdotus kaikille
meille mehiläistarhaajille, että ottaisimme tänä kesänä matkaamme yhden uuden
tarhaajan ja lahjoittaisimme hänelle kesällä ihan oman jaokkeen
mehiläispesästämme sillä ehdolla, että hän tekisi samoin seuraavana kesänä, jos
nämä mehiläiset talvehtisivat onnistuneesti ja kehittyisivät keväällä vahvaksi,
tuottavaksi pesäksi. Näin lisäisimme helposti hunajan tuotantoa ja
omavaraisuutta. Samalla loisimme niitä kaivattuja varmuusvarastoja koteihin.
Annetaan hyvän kiertää!
Ps. Alkusysäyslaajemmalle talkooideallie, löytyy www.kaupunkitarhaus.fi sivustolta,
otsikolla Merjiksen mehiläisstipendi, joka sai alkunsa viimeisenä varsinaisena
opetuskeväänäni ennen eläkkeelle lähtöä.
|
|
11.02.2022 - Apiterapiaa / 5
Mehiläispesän ilma
Lupasin kertoa apiterapiasarjassani vielä yhdestä, ehkä
vähiten Suomessa tunnetusta apiterapian muodosta, nimittäin mehiläispesän
ilman, äänen ja värähtelyjen aistimisesta. Mehiläistarhaajalle pesän äänet ja
tuoksut ovat tuttuja nautintoja, joita tarkkailemalla hoitaja pystyy lukemaan
pesää kuin avointa kirjaa. Kun pesä on terve, emo munii ja pesässä rauhallista,
pesän avatessa tuoksuu hunaja ja propolis. Pesästä kuuluu mehiläisten työn
äänet tasaisena hyrinänä.
Pesän häiriintyessä ääni muuttuu kuuluvammaksi ja
agressiivisemmaksi. Hälyytysferomonien kirpeä tuoksu leijailee ilmassa ja
mehiläiset alkavat uhkailla, jotkut jopa pistellä. Pesän leppoinen tunnelma
muuttuukin lyhyessä ajassa hyökkääväksi ja pelottavaksi
Pauligin huvilan tankkauspiste
Ihminen voi käyttää hyväkseen mehiläispesän ilmaa
hengittämällä sitä pesään asennetun putken kautta hengitysmaskia apuna
käyttäen. Tällainen viritys meillä oli Pauligin huvilan pesillä, Mechelininkatu
36, Helsingissä. Pesälaatikossa oli verkolla suljettu reikä, johon putki
asennettiin. Putken toisessa päässä oleva uniapnean hoitoon tarkoitettu
hengitysmaski asetettiin nenän eteen ja mehiläisten pesäilmaa voitiin
hengitellä pesän vieressä ilman, että mehiläiset siitä häiriintyivät. Pesän
pääsi myös kurkistamaan turvallisesti pesäosaston seinässä olevan avattavan
luukun kautta, jonka aukkoon oli asennettu läpinäkyvä fleksi. Tätä elämystä
emme ole pystyneet tarjoamaan enää ensimmäisen koronatalven jälkeen ja luulen,
että tällaisessa muodossa tuskin enää koskaan.
Terapeuttiset vaiktukset
Mikä vaikutus mehiläisilman hengittämisellä, pesän äänillä
ja värähtelyillä on ihmiselle. Unkarilainen Dr Janos Körmendy- Racz, jonka
apiterapiaoppeja olen aiemminkin siteerannut, kertoi sen vähentävän stressiä,
sydän -ja verisuoniongelmia sekä laskevan verenpainetta. Se saa
parasympaattisen hermoston toimimaan aktiivisemmin, jolloin sydämen syke
hidastuu ja hengitystiheys pienenee, kuten ihmisen nukkuessa. Mehiläispesän
ilma helpottaa myös astmaoireita.
Mehiläiskemiaa ja fysiikkaa
Mehiläisten lentäessä niistä lähtee ioneja,
mehiläismusiikkia ja väreilyä. Tätä musiikkia on saatu kuulla Aaltoyliopiston
opiskelijoiden toimesta Otaniemessä, missä mikrofoneja oli asennettu
mehiläispesiin ja musiikki ohjattiin kaiuttimien kautta kaikkien kuultaville
puistoon. Hauska kokemus oli sekin.
Kimalaistutkimuksissa on osoitettu, että kimalaisilla on
positiivinen varaus ja kukilla negatiivinen. Näin kukat vetävät kimalasia puoleensa.
Vierailtuaan kukassa se poistaa joksikin aikaa kukan sähkövarauksen, jolloin sinne ei turhaan
muut kimalaiset enää poikkea. Sama ilmiö pätee tiettävästi myös mehiläisten
kukkakäynteihin. Miten mehiläisten positiiviset sähkövaraukset vaikuttavat
ihmiseen? Sama sähkömagneettinen voima, joka ohjaa mehiläisiä kukkiin, pitää
atomien protonit ja elektronit yhdessä. Entä mehiläiset?
Unelma mehiläistalosta
Olen pitkään haaveillut omasta, pienestä mehiläistalosta,
vain sen kokoisesta, että mahtuisin panemaan pitkäkseni avonaisten
mehiläispesien päälle, joista mehiläisten lento talon sisälle on estetty
verkolla. Kaksi mehiläisyhteiskuntaa olisi sijoitettuna petini alle
vaakatasossa kasvaviin osastoihin. Mehiläistalossani olisi saranoilla avautuva
ja sulkeutuva kattorakennelma, jonka alle voisin sitten mönkiä, satoi tai
paistoi. Siellä voisin hengittää pesistä nousevaa hunajan ja propoliksen
huuruista lämpöä, kuunnella mehiläismusiikkia ja tuntea värähtelyt ilmassa.
Siellä voisin nukkua kesäöinä mehiläisten kanssa.
Tämän mehiläistalon rakentamisen Rantalaan olen jo
lähettänyt sukulaisille vinkkinä tulevan kesän 70-vuotispäivälahjastani.
Yleensähän tässä vaiheessa kuuluisi sanoa, että enhän minä vanhus enää mitään
tarvitse, kun lahjatoiveita kysellään. Minulta ei kukaan ehtinyt edes sitä
kysyä, kun ilmoitin toiveeni ja lähetin rakennuspiirustukset ja -ohjeet.
Uusia avauksia
Unelma mehiläistaloista on toteutumassa ensi
kesänä vähän isommassakin mittakaavassa yhteistyökumppanimme toimesta. On hienoa
päästä opiskelemaan mehiläisten hoitamista ihan uudella tavalla ja opettaa sitä
samalla myös muille. Mutta parasta on se, että tähän luontoelämykseen pääsevät tällöin tutustumaan ja siitä nauttimaan myös moni muu ihminen.
Ehkä jo ensi kesänä lähihunajan lisäksi meillä myydään myös
ihmisläheistä, apiterapiahuoneiden hunjaa. Sen aromeja ja kypsymistä on
rakkaudella seurattu ja sen läheisyydestä nautittu aistit avoinna ja
rentoutuneina.
|
|
07.02.2022 - Kummajaisia mehiläispesillä
Mehiläisten hyvä paimen
Mehiläishoitajat ovat mehiläisten lailla pieni, kummallinen
eliöyhteisö. Suurin osa heistä on maattomia paimentolaisia, jotka etsivät kotieläimilleen
laitumia, siirtelevät niiden pesiä öisin tavoitteena viedä ne runsaimmille
mesilaitumille ja suotuisimmille pesäpaikoille. He lahjovat maanomistajia
hunajalla ja taikovat pesien ympäristöön runsaita marja- ja hedelmäsatoja sekä
saavat viljeltävien öljy-, vilja- ja maustekasvien, kuten rypsin, tattarin,
kuminan ja korianterin valmistamaan ennätyksellisiä siemensatoja. He ovat
ympäristölle hyödyllisiä ja elävät jonkinlaisessa löyhässä symbioosissa kotieläintensä
kanssa.
Auringon lämmittämät
Mehiläishoitajat kuuluvat rotuominaisuuksiltaan kuumuutta
kestäviin lajeihin. He pukeutuvat hellepäivinäkin kokohaalareihin,
pitkävartisiin maihareihin tai kumisaappaisiin ja lähes kyynärvarteen
ulottuviin käsineisiinne. Kauttaaltaan hien peitossa he nostelevat ja
kanniskelevat hellepäivinä kotieläintensä asumuksia ja niiden tuottamia
täysinäisiä hunajalaatikoita. Keskikesällä heitä näkee kiipeilemässä puissa ja
talojen katoilla. Katoilla ollessaan he näyttäisivät ovat erityisen
kiinnostuneita savupiipun sisällöstä. Kokohaalareiden valkea väri erottaa
heidät helposti nuohoojista, jotka tekevät leipätyötään mustissa haalareissa.
Toinen erottava tekijä pukeutumisessa on heidän tapansa peittää kasvonsa
verkolla, minkä tarkoituksena on suojata kotieläintensä agressioilta. Ehkä
pieni yhteinen piirre heillä kuitenkin on myös nuohoojien kanssa, nimittäin mieltymys
savun hajuun. He availevat pesien
kattoja ja tarjoilevat tätä herkkua myös
suojateilleen.
Hyväntahtoiset hyrisijät
Mehiläishoitajien ääntely pesillä muistuttaa tyytyväisen
kissan kehräämistä. Siitä saattaa erotta hitti-iskelmän melodiaa tai menneiden
aikojen ikivihreää mollisointuisena. Keskinäisessä viestinnässään he käyttävät sivulliselle
outoja ilmaisuja, kuten parveilunesto, toukkiensiirto, pudonneiden punkkien
laskenta, kaksiemoyhdyskunta (dvuhmatotsnajesadersanie), emo ylhäällä hoito,
kuhnurihäätö, puhdistuslento ja paritustarha. Tästä voidaan olettaa, että
heidän kiinnostuksen kohteensa ovat todellakin outoja.
Lisää kummajaisia
Joskus syyskesällä voi mehiläishoitajan yllättää
kätkemässä pikkuhousunsuojia tai
imettävän äidin rintalappuja mehiläispesiin. Hän asettelee niitä kehälistojen
päälle ja ennen kannen sulkemista ruiskuttaa ne täyteen nestettä
injektioruiskulla. Kun häneltä kysyy, mitä hän on oikein tekemässä, saa
vastauksena murahduksen, noh hapotan. Yleensä siinä vaiheessa kyselijä poistuu ihmettelemään
loppupäiväksi näkemäänsä pikkuhousunsuojien hapottamista.
Lähtölaskentaa punkeille
Jos mehiläishoitaja on valveutunut, hän saattaa tarjota
muutamalle sadalle suojatilleen kylvetyksen tomusokerissa, jonka jälkeen
mehiläiset pääsevät pesään kavereidensa nuoltaviksi. Tämän herkutteluhetken
tarkoituksena on selvittää, paljonko mehiläispesään on majoittunut mehiläisiille
haitallisia varroapunkkeja. Myös mehiläispesän pohjalle putoilevien punkkien
inventaario suoritetaan aika ajoin laskemalla punkkivainajien määrä. Tästä
vuorokautisesta kuolleisuudesta mehiläishoitaja laskee näppärästi
kokonaispunkkimäärän käyttäen heille tuttua laskentakaavaa. Mehiläishoitajat
osoittavat täten myös matemaattista lahjakkuutta.
Vähät se kirpasee
Mehiläishoitajien kipukynnys on todella korkea. Pistoja saattaa
tulla joskus useampikin päivän aikana, mutta hoitokierros jatkuu siitä
huolimatta taas uudelle pesälle. Onko mehiläishoitajan adrenaliinitaso
korkeampi kuin muilla ihmisillä? Asiaa on tuskin tutkittu, mutta ihan
käytännössä tiedän, että mehiläishoitajan saa helposti riemastumaan, ( sana
tarkoittaa täällä Hämeessä muuta kuin riemuitsemista) jos hänen hoitokäytänteitään
kyseenalaistetaan tai ei arvosteta riittävästi. Ikääntyessään tämä ominaisuus
vain lisääntyy ja näin simppelisti todistettuna se johtuu mehiläishoitajan
luontaisesti korkeasta adrenaliinimäärästä. Toisaalta taas monet mehiläishoitajat vanhetessaan
tulevat allergisiksi mehiläisten pistoille ja tämä taas helposti kumoaa
edellisen väittämän, koska allergiakohtauksen sattuessa heihin täytyy pumpataan
lisää adrenaliinia. Allergisoitumisesta huolimatta mehiläishoitoa saatetaan
jatkaa. Onko mehiläishoito itsessään jollekin niin koukuttavaa, että sitä pitää tehdä
henkensä uhallakin. Näin ajatellen sitä voisi verrata jopa huumeriippuvuuteen, jonka
katkaisuhoito käy kipeästi. Mehiläisistä on vaikeaa luopua. Talviruokasokerit
on ehdottomasti vielä ostettava, mehiläiset ruokittava talveksi, jos vaikka
keväällä olisi vetreämmässä kunnossa.
Vanhana mehiläishoitajana en voi muuta kuin toivoa, että
perikunta löytää kaikki pitkin
tantereita ripottelemani pesät ja jatkaa niiden hoitamista tai luovuttaa ne
hyvään kotiin, paimentolaiselle, jolla on riittävästi adrenaliinia veressä.
|
|
09.01.2022 - Apiterapia osa 4/Kuningatarmaito
Kuninkaallinen mehiläispesän tuote
Emomaito, kuningatarhyytelö, kuningatargeeli, gele
royale, ihan miten haluatte.
Luin vuosikymmeniä sitten Pentti Saarikosken suomentaman
novellin, jossa kerrottiin ennen aikojaan syntyneestä, hiipuvasta vauvasta,
jolla ei ollut voimia imeä eikä lopuksi enää edes niellä äitinsä maitoa. Äiti
ja lapsi oli tullut kotiin sairaalasta, koska lääkäreillä ei ollut enää mitään
mahdollisuuksia lapsen pelastamiseksi. Tilanne oli tietysti vanhemmille lohduton
ja äiti olikin jo suosiolla luopumassa pienokaisestaan eikä enää yrittänytkään
unten mailla olevaa vauvaansa ruokkia.
Perheen isä tarhasi mehiläisiä ja viimeisenä oljenkortenaan
hän halusi kokeilla mehiläiskuningattarelle syötettävää kuningatargeeliä, sillä
kuningatargeelin avulla mehiläiset tekivät ihmeitä. Nehän pystyivät sillä
kasvattamaan kuningattarestaan vahvemman, pitkäikäisemmän ja kooltaan suuremman
kuin muista naaraspuolisista mehiläistoukista ja kaiken lisäksi vieläpä viisi
päivää nopeammassa ajassa.
Toivorikkaana isä
lähti yöllä muiden nukkuessa mehiläistarhalleen ja löysi pesästä mehiläisten
uutta emoa varten rakentamia kennoja, joiden sisällä oli emotoukan lisäksi myös
sille tarkoitetut ruokavarastot. Isä irrotti emokennon varovasti ja vei sen
sisälle. Hän halkaisi kuningatartoukan kehdon ja puristi sen sisältämää geeliä
nukkuvan vauvan suuhun. Ja ihme tapahtui, vauva vahvistui ja alkoi imemään
äidin rintaa.
Tarina ei nyt kyllä päättynyt ihan näin onnellisesti, sillä
vauvasta kasvoi jättiläinen. Ja jättiläisvauvat ovat aika hankalia, mutta minut
uskoani emomaidon kaikkivoipaisuuteen se kyllä vahvisti entisestää. Ei ne
novellien tarinatkaan ihan tyhjästä synny.
Emomaidon resepti on vielä osin salainen
Emomaito, kuningatargeeli, miten sitä nyt kutsutaankin,
on työläismehiläisten ruokamehurauhasissaan valmistama, runsaasti aminohappoja
sisältävä valmiste, jonka ansiosta hedelmöitetystä munasta kasvaneesta toukasta
saadaan aikaiseksi kuningatar. Mehiläisillä pelkästään tämän ruuan käyttö nuorilla
toukilla määrää tuleeko toukasta pitkäikäinen emo tai lisääntymiskyvytön
lyhytikäinen työläinen.
Kuningatar poikkeaa yhteiskunnan muista naaraspuolisista
mehiläisistä paitsi kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta myös sillä, että se pystyy
paitsi tuottamaan munasoluja, myös hedelmöittämään ne tarpeen mukaan
siittiösäiliöstään, jonne häälennon saanti on varastoituna.
Emomaidon sisältämät aineosat pystytään suuremmaksi osaksi
tunnistamaan. Siinä on suurin osa vettä 66% ja lisäksi:
Valkuaisaineita 12 %
Rasvaa 6 %
Sokeria 12 %
Mineraaleja 0,8 %
Tunnistamattomia aineita 3 %
Rasvahappoja
Vitamiineja B ja C
Pantoteenihappoa (B5-vitamiini)
Ergosterolia (kolesterolin pelkistymistuote,
D2-vitamiinin esiaste)
Gonadotrooppinen hormoni (sukupuolirauhasten toimintaa stimuloiva
ja säätelevä hormoni)
ja se on antibioottinen
Kauneuden ja terveyden lähde
Varmasti tunnetuin käyttötarkoitus ihmisillä perustuu sen
soluja nuorentavaan vaikutukseen. Siksi se on yksi kosmetiikan tunnetuimmista
ja kalleimmista raaka-aineita nimellä gelee royale. Sitä on pidetty kautta
aikojen nuoruuden ja kauneuden lähteenä.
Emomaito auttaa myös ylläpitämään terveyttä ja vahvistaa
elimistöä sairastelun jälkeen. Se suojaa infektioita vastaan ja lisää
vastustuskykyä. Se lisää seksuaalista halukkuutta ja ehkäisee masennusta. Sitä
käytetään lapsettomuushoidoissa, mutta myös yllättävän monien sairauksien
hoidossa. Kuten muissakin mehiläispesän
apiterapeuttisissa tuotteissa, myös emomaidon eri ainesosat ovat hyvässä
balanssissa keskenään. Ne ovat luontoapteekkarin vuosituhansien saatossa
kehittämiä ja testaamia, eväitä, joilla mehiläiset ovat selviytyneet
sukupolvesta toiseen.
Emomaito talteen
Mehiläishoitajat ehkäisevät mehiläisten parveilua
poistamalla kesällä pesiin ilmestyviä emokennoja. Niiden talteen ottamisesta on
hyvä aloittaa emomaidon kerääminen. Otetaan pesäkierroksille mukaan lasipurkki,
jonne emokennot kerätään, eikä viskata olan yli pusikkoon, kuten yleensä on
tapana. Kennot voi pakastaa myöhempää käyttöä varten.
Jos halutaan kasvattaa tarkoituksellisesti emokennoja, on
kasvatuspesäksi valittava vahva mehiläiskunta, mieluummin vielä perimältään
parveiluherkkä. Keinotekoisiin emokasvatuskennoihin siirretään pienet toukat,
joita mehiläiset alkavat hoitaa mahdollisina uusina emoina. Kasvatuspesiä on
ruokittava sokerilla ja siitepölyllä. Kun emokennot ovat peittämistä vaille
valmiita, lyhennetään kennoa, jotta niissä kasvava toukka ja emomaito voidaan
imeä tai kaapia talteen. Yhteen kiloon emomaitoa tarvitaan 3500 emokennon
kasvatus. Yhdessä pesässä toukansiirtoja voi tehdä n. 30-40 emokennoon
vuorokaudessa.
Kerääminen vaatii jatkuvaa valppautta ja pesien
silmälläpitoa. Toukansiirrot on tehtävä huolella ja pesä pidettävä
tuotantokykyisenä. Hunajantuotantopesissä ei emomaidontuotantoa pysty täysipainoisesti
harjoittamaan, vaan sille on varattava ihan omat pesänsä. Tästä syystä
emomaidon kerääminen näin nuoressa mehiläismaassa kuin Suomi, onkin vielä
hyvin, hyvin harvinaista. Mutta kysyntä luo tarvetta tuottaa. Ja tunnettavuus
lisää kysyntää. Joten eiköhän meidän mehiläishoitajien olisi jo aika tehdä sen
eteen jotakin, jotta saataisiin kotimainen emomaito markkinoille ja rummut
pärisemään uskomattoman upean apiterapeuttisen aarteen puolesta.
|
|
19.12.2021 - Apiterapia osa 3/ mehiläisvaha
Mehiläisvaha taipuu moneksi
Lämpimän keltaisin liekein palavat mehiläisvahakynttilät
ovat lupaus oikeasta joulusta. Niiden hunajainen tuoksu luo häivähdyksen kesän
mehiläishoitomuistoihin, siihen lämpimään, huumaavaan henkäykseen, joka
vasta-avatusta mehiläispesästä nousee.
Mehiläisvahakynttilä ei palaessaan tuota pienhiukkasia. Se
palaa kuumalla ja puhtaalla liekillä puhdistaen huoneilmaa. Sillä on myös
apiterapeuttisia vaikutuksia, samoin kuin mehiläispesän ilman hengittämisellä.
Kynttilöillä maksettiin verot ja opetettiin lapsille
käytöstapoja
Hämeen neljänneskuntakuntaveroon kuului 1540-luvulla
leiviskä talia eli vaihtoehtoisesti 200 kynttilää. Tästä sekä kynttilöiden
käytöstä ja valannasta, Isien työt -kirjassaan Kustaa Vilkuna kertoo seuraavaa:
”Vahakynttilät muovattiin käsin pellavaisen sydämen ympärille. Vain varakkaat
kykenivät niitä hankkimaan, koska mehiläisvaha oli kallista tuontitavaraa
Virosta ja Venäjältä. Kynttilöiden arvoa lisäsi vielä se, että ne katolisena
aikana vihittiin kirkossa koko vuoden tarpeisiin, mistä meillä on edelleen
muistona kynttilänpäivä toinen helmikuuta. Alkuaan tuo päivä oli yksinomaan
Neitsyt Maarian puhdistautumisjuhla, ja vasta runsaat tuhat vuotta sitten
kirkko liitti siihen kynttilöiden vihkimisen. Meillä tämä tapa jäi vähitellen
pois käytöstä uskonpuhdistuksen myötä. Mutta vielä piispamme Eerikki Sorolainen
pauhasi postillassaan 1600-luvulla tätä Paavin joukon väärää uskomusta vastaan.
Kynttilän valo näet karkotti pahat voimat. Siksi sitä sitkeästi poltettiin
ihmiselämän tärkeimmissä käänteissä, lapsivuoteen äärellä, häissä ja kuolleen
valvojaisissa.”
Samassa kirjassa kerrotaan vielä, että kynttilöiden
valaminen kastamalla oli suurperheissä tyttösten ja poikasten työtä. Siinä äidit
opettivat tyttöjä sievästi niiaamaan ja poikia kumartamaan ikään kuin vierasta
tervehdittäessä.
Mehiläinen on siitä harvinainen olio, että se pystyy
tuottamaan itse kodin rakennusaineet.
Mehiläisvaha on hunajan jälkeen arvokkain mehiläispesän
tuote. Mehiläiset valmistavat omassa kehossaan vahaa kotinsa rakennusaineeksi.
Työläisten takaruumiin alla on 4 paria vaharauhasia, joista erittyy alkujaan
lähes valkoisia soikion muotoisia vahasuomuja, kooltaan noin 1 – 2 mm pituisia.
Mehiläiset siirtävät ne jalkojensa avulla purevien suuosien muokattavaksi.
Tästä taikinasta ne alkavat rakentaa ympärilleen sylinterinmuotoista
rakennelmaa, joka lämpötilaa hetkellisesti nostamalla muovautuu kuusikulmioksi.
Nuorten mehiläisten vasta kehittyneet vaharauhaset ovat
aktiivisimmillaan vahaneritystä varten. Myös vanhemmalla iällä nämä rauhaset
saadaan toimintakuntoon tilanteen niin vaatiessa. Runsas meden tulo voi myös
aktivoida vahan eritystä.
Mehiläishoitajakin pääsee jaolle
Mehiläishoitaja saa omaan käyttöönsä hunajakennoilta
kuorimansa peittovahan, mikä sisältää myös propolista. Tämän vahan voi hyvin
käyttää hunajavoiteisiin ja muuhun kosmetiikkaan. Lisäksi pesästä saadaan
”romuvahaa,” kun hoitaja vaihtaa toukkapaidoista täyttyneitä kennoja uusiin
pohjukkeisiin, joille mehiläiset rakentavat taas uusia, puhtaita kennoja.
Hoitaja voi lähettää romuvahat valimolle, missä vaha puhdistetaan ja
steriloidaan. Valimo ostaa vahan tai vaihtaa sen uusiin pohjukkeisiin.
Paitsi mehiläispesään annettavia vahapohjukkeita, vahasta
voi tehdä kynttilöitä, kosmetiikkaa, mehiläisvahakääreitä ja hoitoliinoja. Sitä
voi käyttää puun- ja nahan käsittelyyn, kankaiden painamiseen ja
öljymaalauksessa. Myös lääketeollisuus käyttää mehiläisvahaa. Mehiläisvaha on
ekologinen vaihtoehto uuden vuoden tinanvalantaan. Tähän tarkoitukseen
valmistamaamme OnnenApilaa löytyy Prismoista ja Sokos -marketeista sekä
Ruohonjuuren kaupoista. Tämän tuotteen syntyprosessista voitte lukea tarinan
kotisivuiltamme.
Mehiläisvahalla voi hoitaa ja hoivata myös omaa kroppaansa. Mehiläisvahasta
valmistettu muovailumassa on mukava ja tehokas tapa hoitaa käsiä. Tällä
ohjeella onnistut tekemään mitä parhaimman käsien- ja kynsienhoito
muovailumassan, jolla myös aikuiset voivat leikkiä. Itse hoitelin sillä myös
särkeviä niveliäni. Teräs- tai emalikattilan laitetaan 2/3 mehiläisvahaa ja 1/3
lanoliinia sulatetaan vesihauteessa ja annetaan jäähtyä 40 asteiseksi.
Seoksesta muodostunut taikina laitetaan hoidettavaan kohtaan ja peitetään
pellavaliinalla. Seosta voi käyttää lapsien ahavoituneiden käsien hoitoon
antamalla lapselle lämmitettyä vahaseosta muovailuvahaksi, jolloin kädet
hoituvat lapsen leikkiessä.
Olemme valmistaneet myyntiin mehiläisvahakankaisia
lämpöhauteita, jotka voi laittaa rinnan päälle helpottamaan yskää. Kankaan päälle laitetaan lämmitetty jyväpussi
ja peite, jolloin hoitava mehiläisvaha pehmenee ja sen rauhoittavaan tuoksuun
on helppo hetkeksi vaikka nukahtaa.
Vanha kunnon mehiläisvahakangas
Ekokelmu eli mehiläisvahakääre ei suinkaan ole mikään uusi
keksintö. Vahakangas ei ole ollut alun perin muovia, vaan kankaaseen on
imeytetty vahaa. Tälle vanhalle mehiläisvahakankaalle on vain keksitty uusi
käyttötarkoitus korvaamaan muovikelmuja ja muovipusseja. Kun ekokelmua
valmistetaan myyntiinelintarvikekääreeksi, se pitää valmistaa elintarvikelaatuisesta
mehiläisvahasta E901. Lisäksi valmis tuote vaatii
elintarvikepakkausmateriaalille säädetyt laboratorioanalyysit ja
valmistusprosessin elintarviketurvallisuusvalvonnan. Meillä nämä asiat on
hoidettu kuntoon ja valmistamamme mehiläisvahakangastuotteet ovat turvallisia
käyttää. Taas kerran mehiläiset ovat olleet näyttämässä tietä ekologisempaan
elämäntapaan.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut mainostaa
tekeleitämme, vaan kertoa mehiläisten ja mehiläishoitajien kumppanuudesta ja
yhteistyöstä, jonka johdosta maailmamme voi olla hitusen parempi paikka
kaikelle elävälle ja kasvavalle.
Mehiläisvahakynttilän lämmöllä toivotan rauhaisaa joulua ja
levollista mieltä!
|
|
17.11.2021 - Apiterapiaa osa 2 Propolis
Propolis – kaupungin suojana
Mitä on se ruskea mähnä, joka liimaa mehiläishoitajan
hoitohanskojen sormet yhteen, kerääntyy pesätaltan ja -harjan varteen kovaksi,
paksuksi tahmamöykyksi, jota ei saa pois kuin vuolemalla ja laikuttaa linkoomon
ja Viton lattian muistuttamaan ayshirelehmän kylkeä. No sehän on se mehiläisten
puiden silmuista ja muista eritteistä pesäänsä kantama ihmeitä tekevä kittivaha
eli propolis.
Propolis, kittivaha,
on hyväntuoksuinen, hartsipitoinen luonnontuote. Maultaan se on mausteisen
kitkerää ja tahmean pihkamaista. Ominaistuoksultaan se muistuttaa hunajan,
vahan ja koivun silmujen sekä vaniljan tuoksua. Se sisältää n. 250 eri
komponenttia. Se on peräisin tiettyjen kasvien, kuten koivun, lepän, haavan,
poppelin, pajun, hevoskastanjan, jalavan, luumupuun ja joskus myös kuusen ja
männyn eritteistä.
Mehiläiset käyttävät propolista pesän rakojen
tilkitsemiseen, suojautumiseen kylmältä ja lämmöltä sekä kennojen
sinetöimiseen. Sillä myös muumioidaan pesään joutuneet viholliset. Itse olen
löytänyt keväällä pesän pohjalta kauttaaltaan propoliksella peitetyn hiiren.
Mehiläiset käyttävät koostumukseltaan erilaista propolista eri tarkoituksiin.
Kennojen sisäpintoihin ne käyttävät balsaminomaista kittivahaa, kun taas
kehälistojen ja kolojen kittaamiseen tahmeampaa, johon on lisätty siitepölyä ja
mehiläisvahaa. Terve, runsaasti miehitetty mehiläispesä onkin puhtaimpia
paikkoja maailmassa. Lämpimänä ja kosteana paikkana se olisi oiva alusta niin
bakteereille kuin sienillekin. Propolis toimii mehiläisten omana
desifektioaineena ja estää mikrobien lisääntymistä pesässä.
Propoliksen bakteereja ja sieniä tappava ominaisuus on ollut
ihmistenkin tiedossa jo tuhansien vuosien ajan ja kuuluu edelleenkin monissa
maissa vahvasti kansanlääkintäperinteeseen. Suomessa tätä perinnettä nuorena
mehiläismaana ei valitettavasti ole ja siksi sen merkitystä mehiläispesän
arvokkaana aarteena tulisi varsinkin mehiläishoitajien rummuttaa ja kerätä
pesiltä talteen. Propolis sisältää vitamiineja, aminohappoja ja
mikrohivenaineita, jotka ovat hyvässä balanssissa keskenään, sillä luonto on
miettinyt oikeat annossuhteet puolestamme. Se on tyypillistä juuri
luonnonlääkkeissä, sillä ne poistavat kivun aiheuttajan eivätkä pelkän kivun,
kuten synteettiset lääkkeet tekevät. Mongoliassa ja Georgiassa lasten puiset
leikkikalut voideltiin propoliksella. Kannattaisi kokeilla meilläkin.
Käyttö kansanlääkinnässä
Propolista on käytetty puuduttavana aineena hammassäryssä.
Se on 3,5 kertaa tehokkaampi puudutusaine kuin kokaiini hampaita poistettaessa.
Reumaattisiin kipuihin kipualue on voideltu lämmitetyllä propoliksella.
Ampumahaavoja on voideltu sillä, samoin paiseita. Sitä on käytetty
höyryhengityksenä ylempien hengitysteiden tulehduksiin lisäämällä 3 litraan
kiehuvaa vettä 60 g propolista ja 40g mehiläisvahaa. Tukilääkityksenä sitä on
käytetty keuhkokuumeen ja tuberkuloosin kokonaisvaltaiseen hoitoon.
Hiustenlähtöön auttaa 10% tinktuuran hierominen päänahkaan. Apua siitä saatiin myös syylien, silsan ja
psoriaksen hoidossa. Naisten sairauksiin propolis myös tehosi. Meiltäkin on
käyty ostamassa messuilla puhdasta kittivahaa emätinpuikkojen valmistusta
varten. Kyseessä olivat venäläiset naiset, jotka kertoivat, että kyllä
heilläkin on tätä samaa ainetta saatavilla, mutta ei näin puhdasta. Olimme
keränneet sen kehien päälle laitettavalla kerääjällä, jolloin siinä ei ollut
tikkuja kuten puisista kehälistoista veistelemällä kerätyssä kittivahassa aina
on. Ja voi vain kuvitella, miltä se tikkuinen versio käytössä tuntuisi.
Propolistinktuuran valmistus
Yleisimmin Suomessa käytetään alkoholiin uutettua 10-20
prosenttista propolisliuosta. Se uuttuu vahvassa alkoholissa jo parissa
kuukaudessa. Ennen uuttamista kehälistoilta veistelty propolis kannattaa laittaa
kylmään veteen, jollon puutikut ja vahamurut nousevat pinnalle ja propoliksen
määrän pystyy uutteeseen luotettavimmin punnitsemaan. Propolis kuivataan hyvin
ja laitetaan lasiseen, kannelliseen astiaan ja lisätään alkoholi. Seosta
hölskytellään purkissa aika ajoin ja kun liuos on valmista suodatettavaksi, sen
voi viedä hetkeksi pakastimeen, jolloin siinä oleva mehiläisvaha jähmettyy
purkin pohjalle. Sitten vaan kaadetaan tinktuura kahvisuodattimen läpi tummiin
lasipulloihin tai tippapulloihin, joista sitä on helpompi käytössä annostella.
Helpotusta vilustumisiin ja vastustuskyvyn lisäämistä kaiken
maailman pöpöjä vastaan
Propolis kannattaa sekoittaa hunajaan valmiiksi. Itse
valmistan seoksen pieniin 50 g purkkeihin suhteessa 25 tippaa propolista ja
loput hunjaa. Siitä on helppo ottaa lusikallinen, kun kurkussa kutittaa tai
ääni kähisee. Hunajainen propolis valuu hitaasti desinfioiden nielua ja
muodostaen lämmitessään propolishöyryjä, jotka kulkeutuvat aina poskionteloihin
asti. Venäjällä olen saanut apteekista poskiontelotulehdukseen kennohunajaa,
jonka peittovahassa on myös propolista. Siellä mehiläistuotteet kuuluvat
edelleen farmakopiaan toisin kuin meillä.
Uskoni propoliksen kaikkivoipaisuuteen on niin luja, että
jouduttuani Jorviin suonikohjuleikkaukseen, olin ottanut kuukauden
propoliskuurin jo etukäteen ajatuksella, että sairaalabakteereihin ei minua
ainakaan tapeta. Eikä tapettu, mutta leikkauksen jälkeistä keuhkoveritulppaa se
ei kylläkään estänyt. Mutta ehkä olin propoliksen ansiosta vähän vahvempi
ottamaan senkin vastaan.
Propolista matkaeväänä Siperiassa
Teimme uskomattoman hienon kuvausreisun Siperiaan
latvialaisen, Saksassa asuvankansanperinnekuvaajan kanssa. Hän oli taltioimassa sikäläistä
mehiläishoitoperinnettä ja halusi ryhmään myös suomalaisia mehiläishoitajia.
Tulimme Altaille kevättulvien aikaan ja tienvarsilla varoitettiin isoilla
infotauluilla punkeista ja borrelioosivaarasta. Ja niinhän siinä kävi, että
vaellellessamme pusikoiden läpi mehiläistarhoille, punkit hyppäsivät kyytiin ja
niitä sitten etsiskeltiin ja poistettiin iltasella toisiltamme punkkipihdeillä
kuin apinat kirppuja. Poistettujen punkkien jättämät veriset reijät
desinfioimme hyvin propoliksella ja toistimme käsittelyä muutamia kertoja.
Ihmeitä se propolis sai silloinkin aikaan. Poisti meiltä tosiuskovilta pelon ja
paniikin. Tietooni ei ole tullut, että kukaan olisi borrelioosia joukostamme
saanut.
Mehiläispesä on luonnon oma aarreaitta
Meistä mehiläishoitajista riippuu, onko niitä herkkuja
tarjolla muillekin kuin mehiläishoitajille itselleen. Länsimainen lääketiedekin
puhuu jo ihmisen oman immuniteetin vahvistamisesta ja sen merkityksestä
jatkuvien antibioottikuurien sijaan. Jos lasten valmisvaatteisiin nyt
viimeisenä huutona on lisätä savotta-ajan metsämikrobeja, miksei lelujakin
voitaisi alkaa käsitellä propoliksella itäisen kansanperinteen mukaisesti.
Kuriositeettina mainittakoon, että itse sain varmasti niitä metsämikrobeja
riittävästi metsätorpan tyttönä, jonka isä tukinajosta tultuaan levitti paitsi
pihkantuoksuisen sarkatakkinsa ja sarkahousunsa, myös hevosen hiestä märät
valjaat tuvan leivinuunin päälle kuivumaan. Siinä oli tuvan täydeltä koko
perheelle metsänaromia kerrakseen. Enkä muistele pahalla, en.
|
|
26.09.2021 - Tarinaa apiterapiasta. Osa 1. Mehiläismyrkky
Voihan myrkky
Olen kirjoitellut Stadin tarhaajien 10-vuotishistoriikkia
ja sen myötä lueskellut yhdessä tekemiemme mehiläismatkojen matkakertomuksia ja
muistiinpanoja. Parasta antia ovat Dr
Janos Körmendy-Raczin apiterapialuentomuistiinpanot. Hän piti meille yöluennon,
johtuen siitä, että tuli kansainvälisestä apikongerssista kello kymmenen
illalla Budapestiin ja me jouduimme puolestamme lähtemään aamulennolla Suomeen.
Mitä se on?
Mehiläismyrkky on hajuton, kirkas ja vesiliukoinen. Kuivattuna
siitä tulee vaaleankeltaista jauhetta hapettumisen ansiosta. Jauheen
hengittäminen on vaarallista ja siksi aina on sitä käsiteltäessä on käytettävä
hengityssuojainta. Mehiläinen valmistaa sen dufour-rauhasen ja myrkkyrauhasen avulla
ja varastoi myrkkysäiliöönsä. Yhdestä mehiläisestä saadaan kerrallaan 0.15-0,30 mg. Mehiläismyrkky sisältää 88% vettä, entsyymejä,
proteiineja, pepidejä, amiineja, aminohappoja, hiilihydraatteja ja
fosfolipidejä.
Henkikin voi olla vaarassa
Ihmiselle kuolemaan johtava annos on 2,8 mg myrkkyä/painokilo. Yleisin kuolinsyy on allerginen reaktio, joka johtaa anaflyaktiseen
shokkiin, jolloin sydän pysähtyy tai ihminen
tukehtuu. Vaarallisimpia ovat pistokset
suussa ja niskassa. Siksi mehiläishoitajankaan ei kannata ilvestellä pesillä
ilman suojavarustusta. Mielestäni
todella väärää ja vaarallistakin tietoa on se, että ammattitaitoisen
mehiläishoitajan tuntee siitä, että hänen ei tarvitse käyttää pesillä
suojakäsineitä tai -verkkoa. Olisiko se varsinkin
urosgeeniemme kivikautinen jäänne rohkeasta mammutinmetsästäjästä.
Myrkky talteen keräimellä
Mehiläismyrkkyä kerätään talteen siihen kehitetyn laitteen avulla,
joka voidaan asentaa lentolaudalle tai
pesän sisälle. Mehiläinen pistää myrkkyrauhasensa tyhjäksi lasilevylle, josta
kuivunut myrkky otetaan talteen. Mehiläinen ei kuole lasilevylle pistäessään,
koska piikki ei uppoa lasilevyyn, vaan
se pumppaa myrkkysäiliönsä tyhjäksi ja mehiläinen voi aloittaa taas uuden
myrkkyerän valmistamisen.
Olen kerännyt itse jonkin verran mehiläismyrkkyä
pesiltämme ja tiedän, miten pienen pieniä määriä myrkkyä saa yhden päivän
aikana kymmenistä pesistä kerättyä. Tuote on siis äärimmäisen arvokasta ja
teenkin siitä vain itselleni tarvitsemani tuotteita. Neuvonantajana usein Dr Janoksen
luentomuistiinpanot.
Yöluennolla opittua
Mehiläismyrkky on mehiläisen tuottamista ainesosista
voimakkain. Mehiläishoitajilla allergiat syntyvät paitsi saaduista pistoista,
niin myös suoja-asuihin tarttuneesta ja kuivuneesta myrkkymäärästä. Myös muut
perheenjäsenet, jotka eivät koskaan ole edes saaneet yhtään pistosta, voivat
allergisoitua näiden myrkyllä kyllästettyjen vaatteiden ja hansikkaiden
läheisyydessä. Siksi mehiläishaalarit ja
käsineet pitäisikin sisätiloissa tai autossa säilyttää tiiviissä muovipussissa.
Seminaarituliaisina Dr Janos esitteli uutta
tutkimustietoa myrkyn vaikutuksista mehiläishoitajiin Venäjällä. Täydellä vatsalla pisto muuttui tappavaksi,
koska verenkiertoon tulee muutosta. Vanhemmilla
hoitajilla piston reaktiot olivat voimakkaampia kuin nuorilla. Beetasalpaajaa
käytettäessä myös reaktio oli rajumpi. Myös raskauden aikana pistoja pitäisi
välttää, sillä molemmat, äiti ja lapsi voivat tulla allergisiksi ja mehiläismyrkky
voi aiheuttaa lapselle ongelmia vielä syntymän jälkeenkin.
Mihin myrkkyä käytetään
Mehiläishoidon oppi-isäni Aarne Nyman, jonka matkassa
tarhoilla kuljin 80-luvulla, kääri keväällä housunpuntit polviin ja potkaisi
mehiläispesän kylkeen, jolloin lauma mehiläisiä ampaisi paljaalle säärelle ja
antoi riittävän määrän reumapiikkejä, joiden turvin iäkäs, reumaa sairastava
mies selvisi taas kesän mehiläishoitotöistään. Noviisina kauhistelin tätä
näytelmää, joka toistui taas seuraavan kevään ensimmäisellä pesäkäynnillämme.
Reumalääkkeissä todellakin myös Suomessa käytetään mehiläismyrkkyä, mutta länsimaisen
lääketieteen metodein.
Pieninä määrinä mehiläismyrkyllä on
kipuja poistava vaikutus. Sitä käytetäänkin mm. reuman kivunhoidossa.
Mehiläismyrkky laajentaa verisuonia, lisää kudosten verenkiertoa ja edistää
kehon oman kortisonin muodostusta. Yleisin käyttösyy on mehiläisallergian
siedätyshoito.
Dr Janos Körmendy-Racz jatkaa
Dr Janosin apiterapiaklinikalla reumaan annetaan ensimmäisen
puolen vuoden aikana 500 pistosta ja sen jälkeen jatketaan hoitoa kyllä
säännöllisesti, mutta pienemmällä pistosmäärällä. Rajulta minusta kyllä
kuulostaa tämäkin hoitomuoto. Vieläkin hurjempaa oli tulossa, kun hän kertoi
itse olleensa klinikan koekaniinina ja ruiskuttaneensa mehiläismyrkkyä suoraan
verenkiertoonsa. En kauhultani saanut taltioitua muistiinpanoihini,missä
tarkoituksessa hän sen teki. Kertoi, että pää tuli kipeäksi kulmakarvojen
kohdalta.
Mehiläismyrkystä valmistettu voide on tehokasta
kynsisienen hoidossa. Kolmen kuukauden
kuurilla pääsee eroon tästä vitsauksesta, kertoi Dr Janos. Hänen mukaansa myös syylät tipahtavat jo seuraavana
päivänä mehiläisellä suoraan syylään annetulla pistolla. Arpia voidaan häivyttää pistosten avulla.
Uniongelmista kärsivä potilas nukahti kotimatkalla
apiterapiaklinikalta saatuaan 8
pistosta. Pistokset pitää uniongelmiin ottaa jo aamupäivällä, koska illalla ei
enää luonnon oma kortisoni toimi.
Borrelioosin hoidossa käytetään mehiläismyrkkyä, mutta
samalla käytetään myös suun kautta annettua propolista.
Rytmihäiriöiden hoidossa akupisteisiin annetaan
mehiläisen pistoksia.
Mutta mielenkiintoisin mehiläismyrkyn käyttötarkoitus on
alkoholismin hoito. Mehiläismyrkky vaikuttaa aivojen mielihyväkeskuksiin ja
ihminen välttyy viinan houkutuksilta. Kihdin hoidossa mehiläismyrkyn käyttö on
todettu tehokkaaksi, koska potilas ei mehiläismyrkkypiikkejä saatuaan halunnut
enää juoda kaljaa.
Dr Janos esitteli meille diasarjan rintasyövän
täsmähoidosta mehiläismyrkyn avulla. Siinä mehiläismyrkkypistoksia annettiin
suoraan syöpäkasvaimiin. Samaa asiaa hehkutettiin tänä vuonna Suomessakin austraalialaisena tutkimuksena. Me
saimme tiedon tästä menetelmästä jo seitsemän vuotta sitten unkarilaisella
apiterapiaklinikalla eikä ausseista puhuttu sen yhteydessä mitään.
Luonnon oma botox
Mehiläismyrkkyä käytetään myös
kauneudenhoidossa iho- ja huulivoiteissa. Juuri sopiva määrä myrkkyä aiheuttaa ihossa
vastareaktion, jolloin iho uudistuu. Ulkomaisia Venom-tuotteita meilläkin
löytyy kosmetiikasta, mutta vastaavaa kauneusvoidetta ei Suomessa myyntiin valmisteta.
Omaan käyttöön valmistettaessa kannattaa mehiläismyrkyn määrää lisätä 1%
ylöspäin pienin annoksin, jotta löytää sen omaan käyttötarkoitukseen sopivan
määrän. Liiallinen myrkkymäärä saa ihon reagoimaan punoituksella tai
turvotuksella. Mehiläismyrkkyä sisältävää kauneustuotetta ei myöskään tule
käyttää, mikäli on mehiläisille allerginen.
Yövoiteeksi olen minäkin hankkinut
ulkomaalaisen mehiläismyrkkyvoiteen kosmetologilta. Sen avulla pysyn ikuisesti
rypyttömänä ja siloposkisena. Oman
mehiläismyrkkyvoiteeni valmistan nivelrikkokipujeni lieventämiseen. Käytän sitä
muurahais- ja mesiangervovoiteen kanssa vuorotellen särkeville nivelilleni.
Olen onnekas, koska oma
luonnonapteekkini ja beautyboxini on
täynnä näitä mehiläispesistä saamiani, ihmeitätekeviä luonnonantimia.
Seuraavassa blogissani kerron mehiläisten käyttämästä antibioottisesti
vaikuttavasta aineesta, propoliksesta.
|
|
09.09.2021 - Mehiläisten vitsauksista
Syystoimia ja mehiläisten vitsauksia
Mehiläisten talviruokinta alkaa olla loppusuoralla. Se
jouduttiin aloittamaan tänä vuonna todella aikaisin luonnon kukkien kuihduttua
kuukauden kuivan jakson seurauksena. Ruokaa kului runsaasti nälkäisiin suihin
ja varastoon talviruokaa kertyi hitaasti. Pesät olivat täynnä mehiläisiä. Koska
lentokilometrejä oli karttunut kuivuuden
johdosta niukasti ei työuupumuskaan harventanut näitä lentolaivueita. Myös
kuivuuden jälkeinen pitkä sadejakso
pakotti mehiläiset pysymään sisätiloissa.
Syntymäajankohta määrittää mehiläisen eliniän
Lentomehiläisten kuolinsyy on tavallisemmin siipien
kuluminen. Kun noin 800 rahtilentokilometriä
tulee mittariin, siivet eivät enää kanna ja mehiläinen kuolee. Siksi mehiläisen
ikä vaihtelee kolmesta viikosta yhdeksään kuukauteen, riippuen siitä mihin
vuodenaikaan mehiläinen syntyy. Syksyllä talvimehiläisiksi syntyvät elävät
toukokuulle asti. Talvi kökötetään sisällä pallomuodostelmassa pesää lämmittäen
eikä lennellä. Niiden ei myöskään
tarvitse valmistaa ruokamehua kasvaville toukille kuin vasta keväällä emon
alettua talven jälkeen munimaan uuden mehiläisvuoden sukupolvea. Näin ruokamehurauhasetkin
toimivat vielä keväällä ihan
mallikkaasti ja nämä vanhukset pystyvät ruokkimaan toukat.
Varroapunkkien syksyinen joukkoteurastus
Heti hunajanpoiston jälkeen puhdistetaan pesät mehiläisen
pahimmasta vainolaisesta, varroapunkista. Mehiläiset pystyvät elämään happamammassa ympäristössä kuin punkit ja
siksi pesän Ph lasketaan orgaanisten happojen avulla punkille kriittiseen
pisteeseen. Hapotus toistetaan kahdesti syksyn kuluessa. Pesän pohjaroskia
monitoroimalla voidaan havaita hapotuksen seuraukset punkeille. Kuolleita
punkkeja saattaa löytyä pohjalta satamäärin ja mehiläisten talvirauha on niiden
osalta taattu. Punkkien heikentämä yhteiskunta on yleisin syy mehiläisten
talvikuolleisuuteen. Mehiläispesistä kuolee talven aikana Suomessa 15-20
prosenttia. Ilman näitä hoitotoimia
kuolleisuus olisi varmasti paljon korkeampi. Tässä on yksi syy, miksi
mehiläisiä pitää hoitaa eikä jättää oman onnensa nojaan. Ne eivät todellakaan
selviä talvesta montaakaan vuotta ilman meidän apuamme.
Karhuja liikkeellä
Karhut valmistautuvat myös talveen ja etsivät
proteiinipitoisia toukkia mehiläispesistä. Syksyisen karhuvierailun jälkeen
mehiläisiä ei pysty enää pelastamaan mikään. Karhut tekevät iskunsa aikaisin
aamulla, jolloin mehiläiset kohmettuvat auki revityissä pesissä nopeasti,
eivätkä pysty puolustautumaan. Kennot levitellään pitkin tarhaa ja odotellaan
hetki kunnes surina vaimenee. Sen jälkeen kennot popsitaan toukkineen ja
mehiläisineen. Jälkiruuaksi kelpaa mehiläisten säilömä nestesokeri. Hyvin
moinen annos kasvattaa karhun rasvakerrosta. Toistaiseksi sähköaidat ovat vielä
suojelleet tarhojamme näiltä tuhoilta, mutta aitaamattomilla tarhoilla on
kämmen heilahtanut jo tänäkin syksynä.
Mehiläishoitaja toivoo kunnon talvea
Lämpimän syksyn pitkittyminen verottaa pesän talvivarastoja.
Mehiläiset menevät sään kylmetessä talvipalloon ja syövät vain lämmittämiseen
tarvitsemansa energiamäärän verran. Ilman lämmetessä talvipallo hajoaa,
mehiläiset ovat aktiivisempia ja ruokaa kuluu enemmän. Silloin hoitajalle tulee
huoli pesässä olevien talvivarastojen riittävyydestä. Siksi mehiläisille
annetaan talviruokaa syksyllä niin paljon kuin ne pystyvät pesäänsä
varastoimaan. Sokeriliuos on talviruokana parempaa kuin hunaja, joka saattaa
täyttää suolen, ja kun mehiläispesässä
ei sisävessaa ole, saattaa vahinkoja tulla ja pesä tahriintua ulosteesta. Tätä
mehiläisten hätäkakkimista pesään kutsutaan vatsuriksi. Vatsuri johtaa yleensä
suolistossa loisivan alkueläimen, noseman aktivoitumiseen ja itiömäärän
kasvattamiseen mehiläisissä, jonka seurauksena pesä tuhoutuu. Vatsurin voi saada myös peittämättömästä
talviruuasta tai pesän ulkopuolisesta häirinnästä talven aikana. Siksi tinttien
ja tikkojen naputtelut ja näätien lähestymisyritykset kannattaa ajoissa estää
ja suojata pesät talveksi verkoilla. Myös hiirien ja päästäisten päästyyn pitää
ajoissa varautua lentoaukoille asetettavilla hiiriesteillä.
Kun saadaan pientä pakkasta ja pesät alkavat peittyä lumeen,
karhut ovat menneet talviunille ja kaikki syksyn hoitotoimet ovat ajallaan ja
huolella suoritettu, voidaan julistaa mehiläisille talvirauha. Talvirauhan ansaitsemme
silloin myös me mehiläishoitajat.
|
|
|