Parveilua ja parinvaihtoa

Kesäkuu on mehiläisten luontaisen lisääntymisen aikaa. Lisääntyminen mehiläisyhteiskunnassa tarkoittaa kuningattarien syntymistä ja uusien yhteiskuntien perustamistoimia. Tämäkin asian mehiläiset hoitavat hyvin suurellisin menoin. Yksittäisen mehiläisen syntymä ei siis merkitse vielä lisääntymistä, jos kyseessä on työläinen tai kuhnuri, vaan vasta uuden kuningattaren syntyminen voi saada lisääntymistä aikaan. Tosin tässäkin asiassa julma luonto puuttuu peliin ja suo sen mahdollisuuden vain yhdelle valtiattarelle, koska sen tehtävänä on surmata myrkkypistimellään muut pesään syntyvät kuningattaret.

Kuhnurien neitseellinen syntymä

Mehiläishoitajan näkökulmasta koko show alkaa kuhnurikennojen rakentamisesta. Mehiläiset alkavat valmistaa kooltaan suurempaa kennostoa, joiden pohjalle kuningatar käy laskemassa hedelmöittymättömiä muniaan. Kennon koko on merkkinä kuningattarelle, hedelmöittääkö se munasolunsa siittiösäiliöstään vai ei. Työläiset ja kuningattaret ovat hedelmöitettyjen munien tuloksia.

Elämäntehtävä

Kuhnurien muodonvaihdos munasta aikuiseksi kestää kauemmin kuin kuningattaren ja siksi ne on saatettava maailmaan ennen kuningattaria. Viikarien pitää myös ehtiä aikuistua ennen elämäntehtävänsä täyttämistä, mikä on nuorien kuningattaren hedelmöittäminen. Nämä suurisilmäiset dronit odottelevat neitsyiden saapumista yhtä toivorikkaina kuin kotikyläni pojat 60-luvulla osuuskaupan pihassa viritettyjen mopojensa selässä seurakunnan tyttökerhon päättymistä.

Munasarjat superfoodilla

Kuningattarille mehiläiset rakentavat erikoisvalmisteiset syntymäkennot kehälistojen alaosaan, vuoraavat kennokupin pohjat emomaidolla, kehottaen näin emoa laskemaan munan kupin pohjalle. Tätä toukkaa ruokitaan syntymäänsä asti erikoisvalmisteisella kuningatarmaidolla. Samaa maitoa saavat muut toukat vain muutamana ensimmäisenä elinpäivänään, mutta jatkamalla tämän superfoodin antamista loppuun asti, saadaan aikaiseksi suvunjatkamiskykyinen yksilö. Vaikka pesän emo tietää, että kuningatarkennoille munimisesta alkaa lähtölaskenta, mistä pesälle seuraa vääjäämätön vallanvaihto, se munii kuuliaisesti näihin kaiken kokoisiin kennoihin. Kenellä pesässä on oikeasti valta? Ei ainakaan kuningattarella.

Emon kuntoremontti

Ennen uuden kuningattaren syntymää tai heti sen jälkeen on vanhan emon aika jättää pesä nuorikolle. Tämäkään ei tapahdu ilman näyttäviä alkuvalmisteluja. Emo on viettänyt häälennostaan lähtien lupsakkaa pesäelämää pulskistuen ja vailla lentoharjoituksia. Siksi sen ruokkiminen lopetetaan ja sitä juoksutetaan kennostolla kuin kuntosalilla ikään. Mehiläishoitaja havaitsee henkilökohtaisten kunto-ohjaajien mukaan tulemisen muninnan loppumisena.

Parveilu on luontoelämys

Vanha kuningatar ei lähde matkaan yksin, vaan ottaa mukaansa puoli valtakuntaa. Vähän kuten maalla on ollut vanhan emännän tapana muuttaa kirkonkylälle rivitaloon ja viedä pöytähopeat mennessään nuoren polven jäädessä pitämään taloa.

Mukaan lähtevät työläiset valmistautuvat matkaan tankkaamalla mesimasunsa täyteen hunajaa uuden pesänsä rakennusaineeksi. Uutta pesäpaikkaa on käyty jo useiden päivien ajan etsiskelemässä ja sen asuinalaa mittaamassa. Tiedossa on monta lähiseudun savupiippua ja ilmastointihormia, jotka uudeksi kotipesäksi olisivat kelvollisia. Ja kun lähdön aika koittaa, se tehdään näyttävästi ja isolla äänellä. Lentoaukosta purkautuva mehiläismassa syöksyy hurjaan lentoon ja pimentää auringon. Pikkuhiljaa se alkaa kerääntyä pesän lähistöllä olevan puun oksalle tiiviiksi muodostelmaksi. Siinä sitten rauhassa tutkaillaan, onko vanha emo varmasti, mukana ja tiedustelijat tanssivat parven pinnalla kertoen vaihtoehtoisista pesän paikoista. Tässä vaiheessa on mehiläishoitajan syytä katkaista peli ja pudottaa parvi laatikkoon ja viedä uuteen pesään. Muussa tapauksessa yksimielisyyden saavutettuaan, aloittavat surinajuoksijat hurjat pommituslentonsa parvipalloa kohti hajottaen sen ilmaan. Uuden yhteiskunnan rakentajat ovat päässeet matkaan ja jos kaikki onnistuu, uusi pesäpaikka pannaan alulle mesimasussa kuljetetun hunajan turvin.

Häälento

Aurinkoisena iltapäivänä lämpötilan noustessa reiluun pariin kymppiin, suuntaavat kuhnurit vanhoille parittelupaikoille odottelemaan onnensa täyttymistä. Nuoret kuningattaret lähtevät pesistä kaasojen saattelemana. Yhdessä sisarjoukon kanssa lentäen on paremmat mahdollisuudet selvitä joutumatta linnunruuaksi matkalla pariutumispaikalle. Liäksi sisaret puuttuvat myös kumppaneiden valintaan estämällä oman pesän kuhnureiden lähentely-yritykset. Näin pyritään estämään sukusiitokset kiihkeän kisailun aikana.

Kuningattaren erittämät feromonit hullaannuttavat kuhnurit lentämään kuningattaret kiinni. Telakoitumalla kuningattaren peräpäähän ne laskevat siittiönsä, jotka kuningatar varastoi siittiösäiliöönsä. Kuningatar jatkaa lentoa pariutumalla noin 10-15 kuhnurin kanssa, jolloin se saa siittiövarastoonsa tallennettua tarvitsemansa 7 miljoonaa siittiötä. Jokaiselta kuhnurilta irtoaa sukupuolielin, joka jää roikkumaan kuningattaren takapäähän. Osa niistä irtoilee matkan aikana, mutta itse olen laskenut vielä neljä näitä paritusmerkkejä häälennolta saapuvalta kuningattarelta.

Nuori kuningatar aloittaa muninnan muutaman päivän kuluttua häälennosta kotipesässään ja vanha emomunii uudessa pesäpaikassaan. Tätä pesän kahtiajakautumista pidetään mehiläisten luontaisena lisääntymiskeinona. Onneksi meillä ihmisillä se menee vähän eri tavoin, vai meneekö?

Kevään ihmeet

Mehiläiseni ja minä odotamme kiihkeästi, että voikukan nuput aukeaisivat myös täällä Päijät-Hämeen metsäisemmillä alueilla. Pajujen kukinnan mehiläiset onnistuivat hyödyntämään hienosti aina siihen asti, kun lämpötila laski muutamaan asteeseen ja räntää vihmoi hyytävän tuulen siivittämänä. Mehiläiset murjottivat mökeissään lämmityspuuhissa. Emo oli lämpimän jakson aikana innostunut munimaan jo laajemmalle alueelle, jota nyt päivittäin vähenevä mehiläismäärä nipin napin pystyi pitämään lämpimänä. Onneksi pajun mettä ja siitepölyä näytti riittävän hyvin koko kylmän jakson yli, mutta sitä olikin ahkerasti kuljetettu mesimasut ja reisitaskut täynnä ennen pohjoisen puhuria. Mehiläisten lento oli niin vilkasta niinä muutamina aurinkoisina päivinä, että oletin niiden olevan hyvin selvillä siitä, mitä tuleman piti. Minä saan etukäteistiedon säätilasta uutisista, mutta mistä sen tiedon mehiläiset saavat?

Mehiläisten astrologiaa

Helteisenä pyykkipäivänä, kun taivaanrannalla jo ukkospilvet uhkaa, käyn katsomassa pesillä ennen pyykin kuivumaan ripustamista, mihin suuntaan mehiläiset lentävät. Jos paluulento ruuhkautuu lentolaudalle, on turha viedä pyykkejä narulle kastumaan, varsinkaan mattoja. Mutta jos lähteviä lentoja on paluulentojen lomassa, ei ole pelkoa sateesta. Tämä on ihan satavarma konsti saada tieto siitä, että osuuko ukkospilvi kohdalle vai väistääkö ohi. Ovatko mehiläiset astrologeja? Sitä mietin mehiläisten kiirettä seuratessani nyt ennen kylmän jakson alkamista. Siihenkö ne niin kuumeisesti ovatkin varautumassa.

Toukokuun tautia ja kylmää kyytiä

Mehiläiset tarvitsevat keväällä myös runsaasti vettä. Sitä tarvitaan ennen kaikkea toukkien ruuan valmistukseen. Siitepöly, jota ruokkijamehiläiset käyttävät, on kuivaa tavaraa ja pahimmassa tapauksessa tukkii suoliston niin, että mehiläiset turpoavat ja pyörivät selällään mattona maassa pesän edessä. Siitä mehiläishoitajat tunnistavat toukokuun taudin ja sumuttavat mehiläisiään laimealla sokeriliuoksella, joka laukaisee ummetuksen hetkessä. Vesipulan johdosta uskaltautuivat mehiläiset veden hakuun nyt kylmälläkin säällä ja se minua kyllä jo vähän hirvitti. Matkalle kohmettui varmasti monta uskaliasta vedenhakijaa.

Paju, voikukka ja villivadelma

Meidän tarhapaikoilla maalla mehiläisten kannalta tärkein kasvi aikaisin keväällä ovat paju. Niistä mehiläinen saa lentokelien niin salliessa runsaasti mettä ja ravinnepitoista siitepölyä. Pajujen kukintakin porrastuu vielä mukavasti lajin ja kasvupaikan mukaan. Aurinkoinen kevätpäivä saa raidat laulamaan mehiläisistä ja kennojen pohjalle ilmestyy juoksevaa kultaa. Sitä pajuhunajaa tuskin riittää meille ihmisille asti, sillä pitkän talven jälkeen se on ihmeitä tekevää nektaria mehiläisille. Meillä jokivarren pajukot ovat pyhistä kasveista pyhimpiä joka kevät, kun kotitarhalle kerätään syksyllä talvehtimaan myös osa kaupunkipesistä ja mehiläisten määrä on siksi alueella melkoinen.

Mutta nyt odotellaan kukkivaksi sitä varsinaista pesien mehiläismäärän räjäyttäjää, voikukkaa. Voikukka on niin meden kuin siitepölynkin kannalta mehiläisten suosikki. Voikukan meden ilmestyminen pesään saa emon uskomaan, että nyt ruokaa riittää varmasti isommallekin toukkakatraalle ja aloittaa rajun muninnan, parhaimmillaan yli 2000 munaa päivässä. Ja meille mehiläishoitajille se takaa riittävän ison työläisporukan keräämään kesän varsinaisen pääsadon, joka saadaan kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Niitä ahertajia aletaan munimaan voikukan kukinta-aikaan.

Omenanviljelijät antavat voikukan kukkia omenatarhassa siihen asti, kun ensimmäiset omenankukat alkavat puhjeta. Sen jälkeen ruoho leikataan ja mehiläiset siirtyvät pölyttämään omenankukkia. Voikukka on vaarallinen kilpailija omenankukalle, koska se on omenaa parempi mesi- ja siitepölykasvi.

Seuraava tärkeä mesikasvi on vadelma. Joskus se antaa odotuttaa itseään voikukan jälkeen niin kauan, että saattaa tulla pidempi katkos hunajan lisääntymiseen pesissä. Mutta kennoilta löytyy onneksi riittävästi voikukkahunajaa estämään nälänhädän. Ja yleensä sitä voikukkahunajaa jää myös varastoon meille herkutteluhunajaksi. Se on voikukan keltaista, voikukan tuoksuista ja mitä herkullisinta vaniliajäätelön kanssa. Päälle kun ripotellaan vielä voikukan siitepölypalleroita, niin meillä ihmispoloisilla on ikuinen kevät.

Vadelman kukkiessa alkaa pesän korkeus kasvaa vauhdilla. Mehiläishoitaja käy lisäämässä hunajaosastoja sitä mukaa, kun edelliset alkavat täyttyä ja lopulta pesät muistuttavat pienoiskaupungin pilvenpiirtäjiä. Hunaja tuoksu on huumaava ja hoitaja tarkkailee ennusmerkkejä mahdolliselle parveilulle sikiöosastoista, mutta siitä kerron enemmän sitten, kun se on ajankohtaista. Nyt vauhtia voikukat ja aurinkoa täysillä!

Keväänkorvalla on pesissä tekemisen meininki

Mikäpä se on mehiläisten lennellessä pesästä ulos ja sisään, kun eteinen on siivottu esteenä olleista vainajista ja muusta talven aikana pohjille kerääntyneestä. Ja mikäpä se on emännänkään astellessa aitan ja tuvan väliä, kun lumikinokset ovat sulaneet ja lasiveranta tyhjennetty, jos nyt ei sentään vainajista, niin muusta talven kuluessa kerääntyneestä rojusta. Pelargoniat availevat nuppujaan ikkunalaudoilla ja lasikuistin iso ruokapöytä täyttyy koulituista yrttien ja kesäkukkien taimista. Se on sitten kevät!

Nurinkurista lämmönsäätöä mehiläispesässä

Mehiläispesien pohjaverkot suljettiin Hesarin sivuista taitelluilla kaistaleilla pohjien puhdistuksen yhteydessä ja nyt on pesien lämpötalous vakaampaa. Se helpottaa sikiöiden lämmittämisessä. Kun emäntä keväällä irrottelee ilmojen lämmetessä ikkunoista tuplia, niin mehiläispesässä kaikki räppänät laitetaan kiinni ja lentoaukkoakin supistetaan päältä tuulettavassa pesämallissa. Syksyllä taas, kun ihmiset sulkevat tuuletusikkunat ja vanhoissa taloissa asentavat sisälasit, mehiläispesässä pidetään pohjaritilä avoinna ja lentoaukkoa laajennetaan, jos ritilää ei pohjassa ole. Talvi vietetään avoimin ovin ja räppänöin päinvastoin kuin ihmisasumuksissa. Syynä siihen on mehiläispesään talven aikana syntyvä kosteus, mikä täytyy saada tuuletettua pois.

Feromoniviestintää

Mutta nyt pesän lämmössä kasvaa jo täyttä vauhtia uusi sukupolvi. Toukat välittävät feromonejaan ja saavat aikuiset kiirehtimään siitepölyn hakuun. Feromoneillaan ne äänettöminä viestivät kasvavasta ruuantarpeestaan, toisin kuin ihmislapset itkupotkuraivarillaan.

Mehiläiset tuottavat erilaisia feromoneja välittääkseen pimeässä pesässä viestejä toisilleen. Näin pesä toimii kuin yhtenä organismina ja elämän ohjeena. Kun toukat näin kertovat ruokkijamehiläisille sijaintinsa sekä lisääntyneen ruuantarpeensa ja kiihottavat lentäjät siitepölyn hakuun, niin tämä käyttäytymistä säätelevä järjestelmä toimii tosi hyvin. Toukat saavat ruokaa ja ruokkijat tarvitsemaansa siitepölyä. Toukkien feromoneilla on vielä yksi salainen tehtävä: Ne estävät työläisten munasarjojen kasvua viestittämällä, että ”kyllä meijän äite munii ihan riittämiin, ei teijän tarvi.”

Kuningattaren keinot

Emon feromonit kertovat sen läsnäolosta ja samalla estävät myös työläisten munasarjojen kasvua munintaa. Feromonit, joita emo levittää jalanjäljissään innostavat työläisiä medenkeruu- ja rakennuspuuhiin. Häälennolla nuori emo erittää eroottisesti kiihottavaa parfyymiään, jolloin kuhnurit seuraavat sitä, hullaantuvat telakoitumaan prinsessan selkään parittelemaan siitä huolimatta, että sen ilon seurauksena halvaantuvat, putoavat maahan ja kuolevat.

Jos emo katoaa

Emon kuolema tai poistuminen pesästä havaitaan jo puolessa tunnissa. Se aiheuttaa suurta levottomuutta ja emon etsiskelyä. Uudelle emolle aletaan rakentaa emokennoa vasta munasta kuoriutuneen toukan ympärille. Näin varmistetaan uuden kuningattaren syntyminen pesään.

Myös työläisillä on käytössä omat tarpeelliset feromoninsa. Hälytysferomonit saavat aikaan yleisen hätätilan, jolloin muiden mehiläisten valmius puolustaa pesäänsä nousee ja ne alkavat hyökkäillä pesään tunkeutujaa vastaan. Tämän feromonin (isopentyyliasetaatti) ihmisnenäkin haistaa kiukustuneella mehiläispesällä. Silloin kannattaa oman turvallisuuden vuoksi vähin ääni sulkea pesä ja poistua paikalta.

Lentoaukolla pyllistelemässä

Kun pesäkäynneillä otin kuningattaren taskuuni turvaan, jotta oppilaat saisivat huoletta availla ja tutkia pesää, alkoivat mehiläiset pyllistellä lentoaukolla. Takaruumiin kärjen tuoksurauhasen eritteellä ne kutsuivat ja yrittivät ohjata kuningatarta takaisin pesään. Samalla feromonilla ne pystyvät myös merkitsemään kentällä mesilähteitä ja reittejä näille kukkaniityille. Jospa minäkin omistaisin parfyymia, jolla saisin koko Laurilan poppoon toimimaan haluamallani tavalla, vain hiljalleen kuljeskelemalla kotinurkissa jättäen elämänohjeita ja työmääräyksiä koodattuna jalanjälkiini, mitkä olisivat sitten sieltä helposti tulkittavissa ja noudatettavissa.

Ajatuksia karhuaidoilta

Muistatteko lastenlaulun: " Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä. Ei ole vaaraa kellään, tässä me leikitellään. Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä." Vaan eipä nuku kauaa ja siihen on mehiläistarhoillakin aika varautua.

Vain pieni osa karhuista käy mehiläispesillä

Talvipesissään karhut alkavat heräillä täällä eteläisessä Suomessa jo huhtikuussa. Ne vaeltavat ylisuuressa turkissaan pitkiäkin päivämatkoja syötävää etsien. Koska lunta on vielä runsaasti ja maakin jäässä ei ylivuotiset karpalot tai suonsilmään kätketty hirvenruho ole vielä saatavilla. Muurahaispesätkin ovat vielä metsissä lumen peitossa. Nyt vaarassa ovat mehiläispesät, sillä karhu vainuaa ne jo 10 kilometrin päähän.

Kuitenkaan kaikki karhut eivät osaa tätä herkkuaittaa hyödyntää. Vain muutama prosentti karhuista ovat sen keksineet, päässeet hunajan makuun, kuten sanonta kuuluu. Nämä ns. hunajakarhut ovat jossakin elämänsä vaiheessa löytäneet hunaja-apajille. Joko ne ovat hunajakarhun jälkeläisiä, jotka emo on vienyt pesille jo pentuna tai luontokuvauspaikoilta on löytynyt hunajalla sivelty puunrunko kiipeilyyn houkuttimena. Ehkäpä jokunen karhu on vaan lumoutunut mehiläispesien huumaavaan hunajan tuoksuun ja lähtenyt koettamaan onneaan.

Taidot ne karttuu karhuillakin

Aikaisin keväällä pesissä ei kuitenkaan houkuttimena ole se hunaja, vaan mehiläisten toukat. Ne ovat mitä parasta proteiinipitoista ravintoa karhulle talviunien jälkeen. Tosin mehiläispesälle menokaan ei ole ihan ongelmatonta. Mehiläiset puolustautuvat raivokkaasti ja pistoja satelee kuonolle. Karhulle se ei kuitenkaan ole mikään este, pelkästään hidaste.

En voinut olla ihailematta toissa keväänä tarhoillamme käyneen karhun mehiläishoitotaitoja. Ensin se nosti päällimmäisen pesäosaston, missä suurin osa mehiläisistä oleili, pesän viereen ja kaappasi karhunsyleilyynsä alimman kerroksen ja kanniskeli sen pellolle kauas pesän varsinaisesta sijainnista. Näin se sai karistettua kannoiltaan ison osan mehiläisistä. Kennot se keräsi kainaloonsa ja piiloutui metsän suojiin herkuttelemaan. Kennojen tyhjät kehälistat löytyivät 50 metrin säteelle ripoteltuina.

Tiesimme, että näitä karhun käyntejä olisi odotettavissa lisää ja toisen käynnin jälkeen veimme tarhoille transistoriradioita soittamaan yöklassista, pattereilla toimivia hautakynttilöitä ja kaiken varalta vielä merkkasimme eläinten tapaan reviirimme käymällä ulkopissalla tarhojen lähistöllä. Näin selvisimme ainoastaan neljän pesän ryöstöllä odotellessamme karhuaitatarpeiden saapumista.

Mehiläispesälle karhun vierailu on kohtalokas

Keväiset karhujen käynnit yleensä heikentävät pesää niin, että sen kesän sato on niiden osalta menetetty, vaikka yhteiskunta selviäisikin osin hengissä. Tätä ennakoiden onkin nyt aika käydä kaivamassa aitanauhat lumen sisästä ja virittää akut ja aurinkopaneelit virranlähteeksi tarhojen karhuaitoihin. Vaikka on sillä karhulla konstit mennä aidattuunkin mehiläistarhaan. Koska maa on vielä jäässä, ei ole pelkoa, että karhu kaivautuisi sähköaidan alitse. Kaivajakarhut saavat yllättävän nopeasti vahvoilla kynsillään riittävän suuren kuopan aidan alle, josta konttaavat sisälle tarhaan. Helpompi tapa on kantaa isoja puunrankoja aidan päälle, jolloin sähkövirran saa ohjattua maahan. Jopa 30 metrin päässä pesiltä olevasta propsipinosta karhu on löytänyt käyttökelpoista materiaalia tähän tarkoitukseen. Mistä moiset sähköopin perusteet se onkaan onnistunut itselleen hankkimaan? Karhu on myös taitava hyppäämään aidan yli, jos aita ei ole riittävän korkea. Ja on olemassa myös tosiurheita karhuja, jotka menevät kuin juna aidan läpi sähköiskuista huolimatta. Ja jos oikein hunajaa tekee mieli, niin ihan rapun pielestäkin hunajat käydään hakemassa räksyttävästä koirasta ja emännästä huolimatta.

Karhut kuuluvat koko Suomen luontoon

Ennen karhut kiertelivät itärajalla ja pohjoisessa, nyt pesiä on suojattava koko maassa. Ikävintä on, jos karhu alkaa omimaan mehiläistarhaa, eikä vuorostaan päästä tarhaajaa pesilleen. Onneksi suomalaiset karhut ovat vielä niin arkoja ja väistävät ihmistä, että näin ei ole käynyt. Pesillä yllätetyt karhut saattavat kyllä jäädä lähistölle odottelemaan vuoroaan, kunnes tarhaaja on saanut hommansa hoidettua ja palanneet sitten uudelleen pesille. Mekin olemme kerran aikaisin keväällä, kun mittari näytti vielä neljää pakkasastetta, käyneet karhun katseen alla nostelemassa eläviä mehiläisryppäitä takaisin pesään. Siinä lämpötilassa mehiläiset kohmettuvat nopeasti, joten tiesimme yllättäneemme sen itse teosta, vaikka karhua emme päässeet näkemäänkään. Valppaus lisääntyi moninkertaisesti varmasti puolin ja toisin, kun pälyilimme metsänreunaa ja toinen puolestaan tillitti pienillä karhunsilmillään pusikoista meitä. Kumpaakohan mahtoi harmittaa enemmän?

Joskus meiltä kysellään, että pelottaako. Puolisollani on kyselijöille vastaus valmiina: " Kun joutuu naimisiin metsäpirtin tytön kanssa, lakkaavat metsän pedotkin pelottamasta."

Mehiläisyhteiskunnassa kaikki tehdään aina niin suurellisesti. Kevään ensimmäinen vessareissukin tehdään ihan isommalla porukalla ja sitä kutsutaan puhdistuslennoksi. Lumi pesän ympärillä värjäytyy ruskeaksi ja auta armias, jos saat muutaman osuman, niin se tuoksu kyllä pysyy ja tehoaa monta päivää.

Sydäntalven pesässä pinnisteltyään puhdistuslentopäivä onkin mehiläisille suuri helpotus ja merkki minulle uuden mehiläisvuoden alkamisesta. Se on myös kehotus kuningattarelle aloittaa perhesuunnittelu ja laskea ensimmäiset harjoitusmunat tyhjien kennojen pohjalle pesän lämpimämpään kolkkaan talvehtimispallon keskelle. Lämmittäjämehiläiset pitävät lastenkamarin lämpimänä värisyttämällä lentolihaksiaan, nostamalla ruumiinlämpöä juoksemalla jopa yli 40 C asteeseen ja sen jälkeen painautumalla kennoja vasten toimien näin lämpöpeitteinä kennossa kölliville pikkutoukille.

Kevään edetessä ja toukkien kasvaessa myös ruokkijamehiläiset joutuvat tosi toimiin. Ruokittavien määrä lisääntyy päivä päivältä ja ruokamehun raaka-aineena olevasta, proteiinia sisältävästä siitepölystä saattaa tulla pulaa. Luontoäiti on kuitenkin varautunut myös mahdolliseen takatalveen, jolloin säät estävät mehiläisiä täydentämästä siitepölyvarastojaan. Kuinka ollakaan, talvimehiläisillä on salaiset valkuaisvarastot ruumiissaan, jota ne pystyvät käyttämään hätäruokana toukille. Kesämehiläisillä näitä varastoja ei ole, koska silloin raaka-aineita toukkamehuun saadaan yllin kyllin luonnosta.

Kaikki mehiläiset eivät puhdistuslennolta pesään palaa, vaan kohmettuvat hangelle. Näiden vainajien kohtalona on ravita tinttejä, jotka osaavat näitä kevättalven herkkupaloja mehiläistarhoilla jo odotellakin. Luonto ei ole talvella tuhlailevainen, vaan toisen tuho voi olla toisen elämä.