Keväänkorvalla on pesissä tekemisen meininki

Mikäpä se on mehiläisten lennellessä pesästä ulos ja sisään, kun eteinen on siivottu esteenä olleista vainajista ja muusta talven aikana pohjille kerääntyneestä. Ja mikäpä se on emännänkään astellessa aitan ja tuvan väliä, kun lumikinokset ovat sulaneet ja lasiveranta tyhjennetty, jos nyt ei sentään vainajista, niin muusta talven kuluessa kerääntyneestä rojusta. Pelargoniat availevat nuppujaan ikkunalaudoilla ja lasikuistin iso ruokapöytä täyttyy koulituista yrttien ja kesäkukkien taimista. Se on sitten kevät!

Nurinkurista lämmönsäätöä mehiläispesässä

Mehiläispesien pohjaverkot suljettiin Hesarin sivuista taitelluilla kaistaleilla pohjien puhdistuksen yhteydessä ja nyt on pesien lämpötalous vakaampaa. Se helpottaa sikiöiden lämmittämisessä. Kun emäntä keväällä irrottelee ilmojen lämmetessä ikkunoista tuplia, niin mehiläispesässä kaikki räppänät laitetaan kiinni ja lentoaukkoakin supistetaan päältä tuulettavassa pesämallissa. Syksyllä taas, kun ihmiset sulkevat tuuletusikkunat ja vanhoissa taloissa asentavat sisälasit, mehiläispesässä pidetään pohjaritilä avoinna ja lentoaukkoa laajennetaan, jos ritilää ei pohjassa ole. Talvi vietetään avoimin ovin ja räppänöin päinvastoin kuin ihmisasumuksissa. Syynä siihen on mehiläispesään talven aikana syntyvä kosteus, mikä täytyy saada tuuletettua pois.

Feromoniviestintää

Mutta nyt pesän lämmössä kasvaa jo täyttä vauhtia uusi sukupolvi. Toukat välittävät feromonejaan ja saavat aikuiset kiirehtimään siitepölyn hakuun. Feromoneillaan ne äänettöminä viestivät kasvavasta ruuantarpeestaan, toisin kuin ihmislapset itkupotkuraivarillaan.

Mehiläiset tuottavat erilaisia feromoneja välittääkseen pimeässä pesässä viestejä toisilleen. Näin pesä toimii kuin yhtenä organismina ja elämän ohjeena. Kun toukat näin kertovat ruokkijamehiläisille sijaintinsa sekä lisääntyneen ruuantarpeensa ja kiihottavat lentäjät siitepölyn hakuun, niin tämä käyttäytymistä säätelevä järjestelmä toimii tosi hyvin. Toukat saavat ruokaa ja ruokkijat tarvitsemaansa siitepölyä. Toukkien feromoneilla on vielä yksi salainen tehtävä: Ne estävät työläisten munasarjojen kasvua viestittämällä, että ”kyllä meijän äite munii ihan riittämiin, ei teijän tarvi.”

Kuningattaren keinot

Emon feromonit kertovat sen läsnäolosta ja samalla estävät myös työläisten munasarjojen kasvua munintaa. Feromonit, joita emo levittää jalanjäljissään innostavat työläisiä medenkeruu- ja rakennuspuuhiin. Häälennolla nuori emo erittää eroottisesti kiihottavaa parfyymiään, jolloin kuhnurit seuraavat sitä, hullaantuvat telakoitumaan prinsessan selkään parittelemaan siitä huolimatta, että sen ilon seurauksena halvaantuvat, putoavat maahan ja kuolevat.

Jos emo katoaa

Emon kuolema tai poistuminen pesästä havaitaan jo puolessa tunnissa. Se aiheuttaa suurta levottomuutta ja emon etsiskelyä. Uudelle emolle aletaan rakentaa emokennoa vasta munasta kuoriutuneen toukan ympärille. Näin varmistetaan uuden kuningattaren syntyminen pesään.

Myös työläisillä on käytössä omat tarpeelliset feromoninsa. Hälytysferomonit saavat aikaan yleisen hätätilan, jolloin muiden mehiläisten valmius puolustaa pesäänsä nousee ja ne alkavat hyökkäillä pesään tunkeutujaa vastaan. Tämän feromonin (isopentyyliasetaatti) ihmisnenäkin haistaa kiukustuneella mehiläispesällä. Silloin kannattaa oman turvallisuuden vuoksi vähin ääni sulkea pesä ja poistua paikalta.

Lentoaukolla pyllistelemässä

Kun pesäkäynneillä otin kuningattaren taskuuni turvaan, jotta oppilaat saisivat huoletta availla ja tutkia pesää, alkoivat mehiläiset pyllistellä lentoaukolla. Takaruumiin kärjen tuoksurauhasen eritteellä ne kutsuivat ja yrittivät ohjata kuningatarta takaisin pesään. Samalla feromonilla ne pystyvät myös merkitsemään kentällä mesilähteitä ja reittejä näille kukkaniityille. Jospa minäkin omistaisin parfyymia, jolla saisin koko Laurilan poppoon toimimaan haluamallani tavalla, vain hiljalleen kuljeskelemalla kotinurkissa jättäen elämänohjeita ja työmääräyksiä koodattuna jalanjälkiini, mitkä olisivat sitten sieltä helposti tulkittavissa ja noudatettavissa.

Ajatuksia karhuaidoilta

Muistatteko lastenlaulun: " Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä. Ei ole vaaraa kellään, tässä me leikitellään. Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä." Vaan eipä nuku kauaa ja siihen on mehiläistarhoillakin aika varautua.

Vain pieni osa karhuista käy mehiläispesillä

Talvipesissään karhut alkavat heräillä täällä eteläisessä Suomessa jo huhtikuussa. Ne vaeltavat ylisuuressa turkissaan pitkiäkin päivämatkoja syötävää etsien. Koska lunta on vielä runsaasti ja maakin jäässä ei ylivuotiset karpalot tai suonsilmään kätketty hirvenruho ole vielä saatavilla. Muurahaispesätkin ovat vielä metsissä lumen peitossa. Nyt vaarassa ovat mehiläispesät, sillä karhu vainuaa ne jo 10 kilometrin päähän.

Kuitenkaan kaikki karhut eivät osaa tätä herkkuaittaa hyödyntää. Vain muutama prosentti karhuista ovat sen keksineet, päässeet hunajan makuun, kuten sanonta kuuluu. Nämä ns. hunajakarhut ovat jossakin elämänsä vaiheessa löytäneet hunaja-apajille. Joko ne ovat hunajakarhun jälkeläisiä, jotka emo on vienyt pesille jo pentuna tai luontokuvauspaikoilta on löytynyt hunajalla sivelty puunrunko kiipeilyyn houkuttimena. Ehkäpä jokunen karhu on vaan lumoutunut mehiläispesien huumaavaan hunajan tuoksuun ja lähtenyt koettamaan onneaan.

Taidot ne karttuu karhuillakin

Aikaisin keväällä pesissä ei kuitenkaan houkuttimena ole se hunaja, vaan mehiläisten toukat. Ne ovat mitä parasta proteiinipitoista ravintoa karhulle talviunien jälkeen. Tosin mehiläispesälle menokaan ei ole ihan ongelmatonta. Mehiläiset puolustautuvat raivokkaasti ja pistoja satelee kuonolle. Karhulle se ei kuitenkaan ole mikään este, pelkästään hidaste.

En voinut olla ihailematta toissa keväänä tarhoillamme käyneen karhun mehiläishoitotaitoja. Ensin se nosti päällimmäisen pesäosaston, missä suurin osa mehiläisistä oleili, pesän viereen ja kaappasi karhunsyleilyynsä alimman kerroksen ja kanniskeli sen pellolle kauas pesän varsinaisesta sijainnista. Näin se sai karistettua kannoiltaan ison osan mehiläisistä. Kennot se keräsi kainaloonsa ja piiloutui metsän suojiin herkuttelemaan. Kennojen tyhjät kehälistat löytyivät 50 metrin säteelle ripoteltuina.

Tiesimme, että näitä karhun käyntejä olisi odotettavissa lisää ja toisen käynnin jälkeen veimme tarhoille transistoriradioita soittamaan yöklassista, pattereilla toimivia hautakynttilöitä ja kaiken varalta vielä merkkasimme eläinten tapaan reviirimme käymällä ulkopissalla tarhojen lähistöllä. Näin selvisimme ainoastaan neljän pesän ryöstöllä odotellessamme karhuaitatarpeiden saapumista.

Mehiläispesälle karhun vierailu on kohtalokas

Keväiset karhujen käynnit yleensä heikentävät pesää niin, että sen kesän sato on niiden osalta menetetty, vaikka yhteiskunta selviäisikin osin hengissä. Tätä ennakoiden onkin nyt aika käydä kaivamassa aitanauhat lumen sisästä ja virittää akut ja aurinkopaneelit virranlähteeksi tarhojen karhuaitoihin. Vaikka on sillä karhulla konstit mennä aidattuunkin mehiläistarhaan. Koska maa on vielä jäässä, ei ole pelkoa, että karhu kaivautuisi sähköaidan alitse. Kaivajakarhut saavat yllättävän nopeasti vahvoilla kynsillään riittävän suuren kuopan aidan alle, josta konttaavat sisälle tarhaan. Helpompi tapa on kantaa isoja puunrankoja aidan päälle, jolloin sähkövirran saa ohjattua maahan. Jopa 30 metrin päässä pesiltä olevasta propsipinosta karhu on löytänyt käyttökelpoista materiaalia tähän tarkoitukseen. Mistä moiset sähköopin perusteet se onkaan onnistunut itselleen hankkimaan? Karhu on myös taitava hyppäämään aidan yli, jos aita ei ole riittävän korkea. Ja on olemassa myös tosiurheita karhuja, jotka menevät kuin juna aidan läpi sähköiskuista huolimatta. Ja jos oikein hunajaa tekee mieli, niin ihan rapun pielestäkin hunajat käydään hakemassa räksyttävästä koirasta ja emännästä huolimatta.

Karhut kuuluvat koko Suomen luontoon

Ennen karhut kiertelivät itärajalla ja pohjoisessa, nyt pesiä on suojattava koko maassa. Ikävintä on, jos karhu alkaa omimaan mehiläistarhaa, eikä vuorostaan päästä tarhaajaa pesilleen. Onneksi suomalaiset karhut ovat vielä niin arkoja ja väistävät ihmistä, että näin ei ole käynyt. Pesillä yllätetyt karhut saattavat kyllä jäädä lähistölle odottelemaan vuoroaan, kunnes tarhaaja on saanut hommansa hoidettua ja palanneet sitten uudelleen pesille. Mekin olemme kerran aikaisin keväällä, kun mittari näytti vielä neljää pakkasastetta, käyneet karhun katseen alla nostelemassa eläviä mehiläisryppäitä takaisin pesään. Siinä lämpötilassa mehiläiset kohmettuvat nopeasti, joten tiesimme yllättäneemme sen itse teosta, vaikka karhua emme päässeet näkemäänkään. Valppaus lisääntyi moninkertaisesti varmasti puolin ja toisin, kun pälyilimme metsänreunaa ja toinen puolestaan tillitti pienillä karhunsilmillään pusikoista meitä. Kumpaakohan mahtoi harmittaa enemmän?

Joskus meiltä kysellään, että pelottaako. Puolisollani on kyselijöille vastaus valmiina: " Kun joutuu naimisiin metsäpirtin tytön kanssa, lakkaavat metsän pedotkin pelottamasta."

Mehiläisyhteiskunnassa kaikki tehdään aina niin suurellisesti. Kevään ensimmäinen vessareissukin tehdään ihan isommalla porukalla ja sitä kutsutaan puhdistuslennoksi. Lumi pesän ympärillä värjäytyy ruskeaksi ja auta armias, jos saat muutaman osuman, niin se tuoksu kyllä pysyy ja tehoaa monta päivää.

Sydäntalven pesässä pinnisteltyään puhdistuslentopäivä onkin mehiläisille suuri helpotus ja merkki minulle uuden mehiläisvuoden alkamisesta. Se on myös kehotus kuningattarelle aloittaa perhesuunnittelu ja laskea ensimmäiset harjoitusmunat tyhjien kennojen pohjalle pesän lämpimämpään kolkkaan talvehtimispallon keskelle. Lämmittäjämehiläiset pitävät lastenkamarin lämpimänä värisyttämällä lentolihaksiaan, nostamalla ruumiinlämpöä juoksemalla jopa yli 40 C asteeseen ja sen jälkeen painautumalla kennoja vasten toimien näin lämpöpeitteinä kennossa kölliville pikkutoukille.

Kevään edetessä ja toukkien kasvaessa myös ruokkijamehiläiset joutuvat tosi toimiin. Ruokittavien määrä lisääntyy päivä päivältä ja ruokamehun raaka-aineena olevasta, proteiinia sisältävästä siitepölystä saattaa tulla pulaa. Luontoäiti on kuitenkin varautunut myös mahdolliseen takatalveen, jolloin säät estävät mehiläisiä täydentämästä siitepölyvarastojaan. Kuinka ollakaan, talvimehiläisillä on salaiset valkuaisvarastot ruumiissaan, jota ne pystyvät käyttämään hätäruokana toukille. Kesämehiläisillä näitä varastoja ei ole, koska silloin raaka-aineita toukkamehuun saadaan yllin kyllin luonnosta.

Kaikki mehiläiset eivät puhdistuslennolta pesään palaa, vaan kohmettuvat hangelle. Näiden vainajien kohtalona on ravita tinttejä, jotka osaavat näitä kevättalven herkkupaloja mehiläistarhoilla jo odotellakin. Luonto ei ole talvella tuhlailevainen, vaan toisen tuho voi olla toisen elämä.